"Niin, minulla oli asiaa tänne eräälle torpparille ja silloin arvelin, että voinpa täällä hiukkasen huokasta; mulla on vielä pitkä matka kotiini, — mutta juokaahan lasi, miehet, minä sitä en kärsi, se ajaa mulle veren maksaan."
"Mutta, mutta", sopersi punaparta, hymähtäen hienosti merkiksi, että kyllä hän näitä asioita vähän ymmärtää. "Että kauppiasko se meitä näin kestitsee?"
"No niin, olkaa hyvät, maistakaa! — Oletteko nähneet jahtia tänään? Minä en sitä tänne tullessani nähnyt selällä olevaksi."
"Jahtia, sitäkö, jolla tänne purjehdimme", vastasi toinen, ollen hyvin kummissaan. "Emme ole sitä nähneet, emme sittenkuin toissapäivänä, jolloin se purjehti pois läntisestä salmesta — —."
"Purjehtiko se pois?"
"Purjehti. Näimme kapteenin saapuvan pikkuvenheellä kalastaja-Ollin seurassa, joka, kuten kauppias tietää, häntä tavallisesti soutaa, ja ne kai nousivat laivaan, sillä eihän jahti ominpäinsä voinut purjehtia. Vaikka en minä toisakseen ymmärrä, miten ne kahden jaksoivat alusta hoitaa, sillä kapteeni ei ole juuri tottunut merimieheksi, kuten kauppias ehkä tietää, hih, hih, hi…"
"Hänkö olisi lähtenyt matkoihinsa?"
"Niin, emme me nähneet, kun pikkuvenhe aluksen kylkeen laski, sillä silloin oli jo hämärä. Mutta me näimme venheen soutavan alukseen päin, ja onhan siis selvää, että molemmat silloin nousivat jahtiin, — Olli lie hoitanut purjehtimisen. Eihän jahti ole sen suurempi, kuin että sen purjeet yksinkin hoitaa, jos vain joku sillaikaa seisoo peräsimessä."
"Niin, sehän on ymmärrettävää", todisti punapartakin, vahvistaen toverinsa sanoja.
"Niin tuo lienee", lausui Borisoff, vaikka vähän ihmetellen. "Eikö muuten kuulu mitään uutta?"