Molemmat hymyilivät niin vakuuttavasti ja luottavasti, tottuneina vanhastaan tällaisiin toimiin, että kehottaja piti mielialan jo kyllin kypsyneenä.
Vähää myöhemmin istuivat kaikki kolme venheessä, matkalla Jannen saareen. He olivat sopineet näin: Kauppias olisi lähtevinään ajamaan jotakin asiaa Jannen isälle. Helppoa olisi heidän sitten saada poika houkutelluksi ulos ja siellä miehet heti kävisivät hänen kimppuunsa ja vangitseisivat hänet. Jos ei Janne sattuisi kotiin, odottaisivat he häntä. Ja jos siinä tappelu syntyisi, niin kukapa sitä voisi auttaa, jos hän saisi jonkun kolauksen, kovemmankin kuin mitä oli aijottu, arveli kauppias.
Borisoff luuli nyt, että hän oli järjestänyt asian varsin hyvin omaksi turvallisuudekseen. Jos miehet liian kovakätisesti menetteleisivät, niin oli hän itse ainakin viaton, hän kun ei ollut ketään lyönyt eikä koko kahakkaan puuttunut.
KUUDES LUKU.
Tupa, jossa Janne ja tämän isä, entinen luotsi Arén asuivat, oli tuskin koskaan esiintynyt niin edukseen, niin sievänä, kuin juuri tänä iltana; Borisoff melkein ihaili tuota nättiä mökkiä, jota kuutamo männikön rinnassa valaisi; pienestä päätyikkunasta loisti loimuavan takkavalkean hohde. Miehet, jotka kauppiasta saattoivat, eivät voineet käsittää, miksi tämä pysähtyi mäenrintaan ja sitä vain katseli, ikäänkuin epäillen, olisiko tämä ollenkaan oikea paikka.
Borisoff ei ollut mikään roisto karkeinta lajia eikä hänen ollut yleensä mahdotonta hellempiäkin tunteita tuntea. Mutta liikeasiaan hän oli tunteeton. Jos hän itse saattoi jotakin ansaita tarvitsematta suistaa jotakin toista, niin oli se hänestä sitä mukavampaa; mutta jos joku oli hänelle esteenä, niin se oli viskattava syrjään, se oli hänen yksinkertainen oppinsa. Mutta voitonhimonsa ohessa oli hän väliin vähän hellemmälläkin tuulella, — ihmiset väittivät, että tämä puoli hänen luonteestaan oli perintöä hänen äidiltään.
Nämä tunteet saivat hänessä nyt vallan vasta kun hän nousi tupaa kohti, mutta ne valtasivat hänet vielä enemmän, sittenkuin hän oli mökkiin astunut.
Avonaisen piisin edessä istui vanha, harmaatukkainen mies: heti ensi silmäyksellä sen näki, että istuja oli vanha, rehti merimies. Toisella kädellään nojasi hän sauvaan. Huone oli hauskan näköinen ja siinä oli hyvä järjestys; huonekalut olivat yksinkertaiset ja puisevat, vaan pöytä oli puhdas ja kirjahyllyllä oli tavallista runsaammin kirjoja. Tästä kodista ja tämän vanhuksen luota siis aikoi Borisoff riistää pois sen onnen ja turvan, nuoren, toivorikkaan pojan. Kauppiaan mielessä rupesivat tunteet ja mietteet risteilemään. Kerran oli hän tehnyt tuosta vanhuksesta keppikerjäläisen. Siitä oli jo paljo aikaa. Arén oli kuljettanut omaa laivaansa ja Borisoff, joka tyhjästä oli alkanut, oli ruvennut hänen liiketoverikseen ja apulaisekseen. Ja niin oli hän saanut teetetyksi kirjallisen sopimuksen, jonka mukaan Arén vastasi laivoista ja Borisoff lastista. Tuo herkkäuskoinen merimies tyytyi tähän sopimukseen. Joutuipa sitten Arénin laiva haaksirikkoon eräänä myrskyisenä yönä Saksan rannikolla ja jäi hylyksi. Mutta Arén valvoi kaikin keinoin, että lasti tuli pelastetuksi ja että se meni ostohinnasta kaupaksi, vaan itse oli hän menettänyt laivansa. Borisoff peri säälimättä viime penniin saakka osuutensa laivasta ja kun Arén pyysi hänen apuaan hankkiakseen uuden laivan, kieltäytyi hän auttamasta. Arén tarjoutui laivuriksi toiseen laivaan, jonka kauppias pian osti, mutta tämä ei suostunut siihenkään. Vielä Arén pyysi edes perämiehen paikkaa. Kauppias oli taipumaton. Siitä hetkestä vältti Arén entistä liiketoveriaan, kätkien katkeruuden mieleensä. Hän rupesi ruunun luotsiksi ja ansaitsi niin vähitellen senverran, että sai majansa saarelle rakennetuksi. Täällä oli Janne, jolta äiti aikaseen kuoli, kasvanut isänsä hoidossa, ja merimieheksi oli aikonut ruveta hänkin. Vaan sota tuli häiriten siihen väliin.
Se epäilyksen tunne, joka oli kauppiaan vallannut, kun hän vanhuksen ovesta astui sisään, ei kumminkaan ollut syvällinen, — sellaiset eivät yleensä olleet Borisoffin tunteet. Voimakkaat vastavirrat huuhtelivat pian pois ne pintapuoliset tunteet, jotka hetken tunnelma saattoi synnyttää; oli varsinkin kaksi asianhaaraa, jotka viime aikoina olivat olleet hänessä määrääviä, ja jotka tekivät hänet kovaksi. Borisoff oli venäläinen syntyjään ja sitäpaitse vihollisten palkkaama. Ja toiseksi: Janne kilpaili, siitä oli hän vakuutettu, vaarallisesti hänen kanssaan Katin suosiosta.
Pian se oli hänen sisällinen taistelunsa lopussa. Mutta aivan jäljettömiin se taistelu ei ollut huvennut. Hän oli ehtinyt luvata itselleen, että hän ainakin koettaisi estää Jannelle pahempaa väkivaltaa tapahtumasta suunnitellun yllätyksen aikana.