"Hyvää iltaa, Arén ", tervehti hän ovelta niin ystävällisesti kuin taisi.
Luotsi kääntyi äkkiä, vaikka sen näkikin, että hän vaivaloisesti liikkui.
"Vai niin", vastasi hän kylmästi, tunnettuaan tulijan. "Hyvää iltaa."
"Sinä istut täällä yksin takkasi ääressä, luulen ma."
"Odottelen poikaani."
"Poikaasiko? Janne on siis tänä iltana ulkona?"
"Aijotko hänelle jotakin?" kysyi luotsi ja loi pikaisen, terävän katseen kauppiaaseen.
"Ah, minulla ei ole mitään tärkeää asiaa. Pistäysin muuten vain ohimennen sisään. Siitä on paljo aikaa, kuin me ollaan tavattu, Arén." Kauppias istahti tuolille. "Ja ehkä mulla kumminkin voisi olla jotain tärkeääkin hänelle sanottavana, vaan voin sen yhtähyvin sanoa sinulle." Luotsi katseli tuleen mitään vastaamatta. "Ymmärränhän kyllä", jatkoi kauppias, ollen huomaamatta ukon kylmyyttä, "että tällaisina aikoina jokainen vastatkoon omasta puolestaan, enkä tahdo minäkään puuttua muiden asioihin…"
"Ethän aikone puhua raha-asioista", virkkoi luotsi, keskeyttäen vähän pilkallisesti puhujan.
"En, muuta on nyt ajattelemista. Ja nuori mies, se ei aina ajattele niin aivan tarkoin tekojaan eikä näitä viimeaikaisia tapahtumia, jotka ovat olleet omiaan katkeroittamaan venäläisten ja pitäjän asukkaiden välejä. Voihan sana aikanansa, tulipa se mistä tahansa, olla hyödyllinen. Sinä ymmärrät itse hyvin, että rahvaan sekaantuminen sotatapauksiin voi olla arveluttavaa ja käydä sekaantujille hyvin kalliiksi — —."