Tavallisissa oloissa ei tämä luonnollinen kysymys olisi Jannessa herättänyt erityisiä epäilyksiä eikä häntä jännityksiin saattanut. Mutta ajat eivät olleet rauhan tyyneitä, turvallisia aikoja. Ilmassa oli epäluuloja, ne olivat taistele vain ristiriitaisten harrastusten ja molemminpuolisen valppauden synnyttämiä. Ja siinä venheessä, josta Janne oli havaintonsa tehnyt, oli kolme miestä, jotka juuri palasivat Borisoffin asunnosta, missä olivat aikoneet käydä häntä vangitsemaan. Siinä oli luutnantti, joka taas oli tutkimusretkillä, ja hänen soutajinaan Bramrå ja Stig. Luutnantti oli viime aikoina saanut lisäsyitä ottaakseen kauppiaan talteen; tämä näet ilmeisesti pelasi kaksipuolista peliä, siitä oli tultu vakuutetuksi, kun oli kuultu vangitun "kapteenin" keskustelevan erään ennakolta sotavangiksi joutuneen venäläisen kanssa. Borisoff oli keksitty vaaralliseksi mieheksi.
"Isä ei ole sytyttänyt merkkilyhtyä ikkunanpieleen", puhui Janne, ääneensä jatkaen äskeistä ajatustaan tekemänsä havainnon johdosta. "Soutakaa ääneti maihin", virkkoi hän sitten matalalla äänellä, "minä käyn tuvan luona vakoilemassa."
Miehet tottelivat ja kankaalla peitetyt hankatapit eivät risahtaneetkaan soudettaessa. Venhe luisti kaislikkoon ja Janne hyppäsi varovasti maihin. Hänen epäilyksensä olivat käyneet yhä varmemmiksi ja kun hän hiukkasta myöhemmin männyn latvasta tunsi kauppiaan kasvot, joita takkatuli kirkkaiksi valaisi, ei hän sitä enää ihmetellytkään, hän oli sen jo arvannut. Mutta millä asioilla se Borisoff kulki, hän, joka ei viime aikoina koskaan ollut siinä tuvassa käynyt? Janne kiirehti takasin venheen luo.
"Siellä on kauppias", kuiskasi hän tyyneesti luutnantille. "Tosiaanko! Entä nyt, Janne?"
"Minä siihen en puutu."
"Niin, siitähän olemme sopineet, sulla on syitä kyllin, nyt ehkä entistä enemmän, kun lintu on omaan häkkiisi lentänyt. Mutta minuun nuo syyt eivät kuulu, minä en epäile, käyn vain täyttämään velvollisuuteni."
"Teidän vaatteissa tekisin minäkin kuin te", vastasi Janne. "Nyt jään venheelle."
Kolme miestä hiipi männikön läpi tuvan luo. Luutnantti kantoi tällä kertaa vormupukuaan.
"Luutnantti", kuiskasi Stig, astuen esimiehensä rinnalle. "No, mitä nyt?"
"Enkö saa minä kävellä etummaisena?"