Mutta Olli asteli tietä pitkin ja mietti syvästi mielessään. Mitä paperiin oli kirjoitettu, sitä hän ei tiennyt, — venäjänkieltä hän kyllä auttavasti puhui, mutta kirjoitusta hän ei osannut lukea minkäänkielistä. Jotakin tuossa paperissa kumminkin mahtoi olla. Olli mietti, että näistäpuolin oli hänen turvauduttava yksinomaa venäläisiin. Sillä jos hän vielä joutuisi jonkun näkyviin niistä, jotka hänet olivat vanginneet ja häntä vankina pitäneet, — ja niiden venheitähän täällä risteilee alinomaa —, niin vietäisiin hänet epäilemättä vastaamaan karkaamisestaan ja samalla ehkä erinäisistä sellaisistakin toimista, jotka hän kernaammin olisi pitänyt ruotsalaisilta salassa. Mitäpä muuten häneen kuului, kuka lopullisesti voittajaksi pääsi. Pysyiväthän kalat vedessä, hallitsipa sitten Ruotsi tai Venäjä. Vaan jälkimmäisellä olivat toiveet paremmat, viisainta siis sen suosiossa pysyä.
Ollilla ei ollut enää parempaa venhettään, se oli jäänyt sille tielle, kun se oli otettu "kapteenin" jahdin perässä kulkemaan, mutta hänen vanha venheensä oli kapakan rannassa. Sinne hän siis meni, pysähtymättä tällä kertaa kapakkaan. Oli sievonen tuuli, hän nosti purjeen ja antoi sojottaa Löfön selälle, missä venäläiset laivat olivat. Se, joka oli nimeltään Styrbjörn, oli suurin ja sen suurmaston huipusta liehui päällikön lippu. Tämä saaristofregatti oli kauan aikaa sitten rakennettu suomalaisessa laivaveistämössä ja oli sen nimi alkujaan ollut "Hämeenmaa". Sen rinnalla oli ankkurissa toinen, miltei samankokonen laiva, Hjalmar nimeltään.
Olli laski suoraan päällikkölaivaan. Kun hän saapui äänen kuuluman matkan päähän, laski hän purjeen ja kysyi vartijalta, saisiko hän nousta laivaan. Luvan saatuaan kiipesi Olli kannelle ja siellä muutamat laivamiehistä hänet kohta tunsivat. Mustapintainen mies, joka näytti upseerilta, tuli Ollilta kysymään, ketä hän haki ja hänelle Olli kirjeen antoi. Upseeri silmäili mitä lippuun oli kirjoitettu, luki sen uudelleen vähän verkemmin, tarkasti kalastajaa tiukasti ja meni kajuuttaan. Sieltä hän kohta palasi vanhanpuoleisen miehen seurassa, joka paperi kädessä astui Ollin luo.
"Tiedätkö, mitä tähän on kirjoitettu?" kysyi hän paperiin viitaten.
"En osaa lukea", vastasi Olli.
"Tunnetko nuorukaisen, jota sanotaan Luotsin Janneksi?" kyseli upseeri edelleen. "Tunnen toki."
"Tiedätkö, onko hän millään tavalla ottanut osaa täkäläisiin sotatapauksiin?"
"On se ollut liikkeellä näillä vesillä epäiltävissä asioissa — —."
"Oletko varma siitä?"
"Olenpa kyllä ja muuten voinee tämä puukkokin jotakin kertoa. Se on löydetty siitä ruotsalaisesta laivastovenheestä, joka jäi Löfön rannalle sinä yönä, jolloin yksi teikäläinen tykkivenhe kaapattiin. Ja tämä on Jannen puukko, hän oli mukana, se on varmaa."