"Täällähän jo olen."
Ukon täytyi kiireesti soutaa aivan tykkivenheen kylkeen. Siellä lausui komentaja jotakin venäjäksi Ollille ja molemmat laskeusivat sitten hänen venheeseensä.
"Liehän tuvassasi tilaa mullekin", puhui Olli, "luutnantti tahtoo minut mukaansa."
"Liehän sitä tilaa, jos enään tyydyt siihen, mitä suomalainen voi tarjota", vastasi Arén pistelijäästi.
Kun kalastaja-Olli ja luutnantti nousivat maihin, kyykötti Janne niin lähellä erään kiven takana, että hän selvästi saattoi kuulla miesten askeleet, kun he kävelivät ohi.
"Olisipa meidän luutnanttimme nyt täällä", arveli hän itsekseen, "niin pistäisimmepä sinut nyt sellaisiin pihteihin, että et hevillä livistäisikään tiehesi!"
Miehet menivät tupaan, jossa ukko sytytti tulen. Mutta Janne makasi piilopaikassaan ja mietti, miten hän saisi tuon maansa kavaltajan satimeen. Hänen päähänsä ei pistänyt ajatuskaan, että hän voisi tehdä Ollille mitään väkivaltaa, niinkauan kuin tämä oli hänen isänsä majassa, — se olisi ollut vieraanvaraisuuden loukkaamista. Mutta ulkona hän mielestään saattoi tehdä mitä tahtoi ja olisi hän siellä kernaasti antautunut ilmiotteluunkin kavaltajan kanssa, ellei olisi peljännyt siten isälleen tuottavansa tuhon. Sitäpaitse heitä oli kaksi miestä. Eikä hän nyt voinut keksiä otollista suunnitelmaa, vaan päätti antaa tapausten ja sattuman ratkaista menettelytapansa.
Vähää myöhemmin näki hän tuvan vieressä olevan matalan kellarin katolta venäläisen upseerin kävelevän edestakaisin tuvassa. Kalastaja istui ovensuussa ja isä valmisti vuodetta upseerille. Janne näki, että Ollilla oli pistooli vyössään.
Äkkiä upseeri pysähtyi ja näytti antavan kumppanilleen jonkun käskyn, sillä tämä nousi heti ja otti lakkinsa. Samassa pudottausi Janne kellarin katolta alas ja lymysi läheisen männyn taa sen tien viereen, joka vei tuvasta rantaan. Hän näki tuvan ovea avattavan ja samassa kuului mies astuvan tietä myöten rantaan päin. Oli niin pimeä, että Jannen täytyi korvakuulolta laskea, milloin Olli oli männyn kohdalla. Siinä silmänräpäyksessä astui hän esiin, tempasi pistoolin Ollin vyöstä ja veti sen vireisiin.
"Hiljaa!" komensi hän, ennenkuin toinen ehti tajuta mistä oli kysymyskään; "meitä on viisi miestä ja jos sinä ääntäkään päästät, saat lyijyluodin otsaasi niin totta kuin sen olet ansainnut. Tottele, jos hengestäsi välität, nyt on vuoro minulla, tee täsmällisesti, mitä käsken — —."