"Tunnen sinut jo, Janne", virkahti kalastaja, yhä varmistuneena äskeisessä arvelussaan, että poika liikkui noitamahdeilla ja ylenluonnollisilla apuneuvoilla.
"Sitä parempi", jatkoi nuorukainen, "tässä ei ole aikaa juttelemisiin. Näet kellarin tuossa ikkunan valossa. Sinne pääset yökortteliin. Jos yritätkään livistää pakoon, ammun luodin selkääsi, — minä olen vankempi nyt, kuten näet, tykkivenhe ei ehdi maihin, ennenkuin minä olen pitkäin matkain päässä salmen takana. Ja sen tiedät, että tästä on leikki kaukana."
Sen tiesi Olli. Ja vaikkei hän ollutkaan niin varma noista neljästä apulaisesta, niin älysi hän olevansa huonommalla puolella. Jospa pistooli ei olisi ollut ladattu, ei hän olisi epäillyt antautua käsikahakkaan tuon rohkean pojan kanssa, jota väkevämmäksi hän itsensä tiesi. Jos hän taas huutaisi, oli vaara tarjona, että Janne uhkauksensa täyttäisi — ja Olli oli hengestään arka. Jannen kiirehtivässä äänessä oli jotakin, joka ei kehottanut vastaväitteitä tekemään.
Näitä miettien totteli hän verkalleen Jannen käskyä ja ryömi matalan, vankan kellarinoven kautta sisään.
"Eläkä siellä turhaa meteliä pidä", varotti Janne yhä pistoolia ojentaen, "äänesi ei kuulu kumminkaan kymmenen askeleen päähän ja me kyllä täällä sinua vartioimme, kunnes sinut laivastoon viemme talteen. Ruokaa saat aamulla."
Niin sanoen sulki Janne oven ja kiinnitti varmasti rautasen telkeen.
Helppoa hänen nyt olisi ollut vangita myöskin venäläinen upseeri, joka puolittain riisuutuneena makasi luotsin laittamalla vuoteella. Mutta vieraanvaraisuuden lait estivät häntä isänsä majassa sitä tekemästä. Ja siksi hän vain varovasti ikkunan kautta antoi isälleen merkkejä, jotka tämä hyvin ymmärsi. Hän aikoi heti lähteä ruotsalaiseen laivastoon.
Sillaikaa kuin isä tuvassa kokosi hänelle vähän vaatteita, meni hän venheelleen ja souti sen aivan hiljaa saaren toiselle rannalle ja palasi sitten noutamaan tavaroitaan. Isän ei sopinut lähteä tuvasta niitä tuomaan, upseeri olisi muuten voinut herätä ja ruveta epäilemään. Eteisessä puristi Janne isänsä kättä ja sanoi jäähyväiset, — olihan hän nyt lähtemässä vakavia kohtaloita kohden.
"Etkö kellekään tahdo terveisiä lähettää?" kuiskasi ukko hyvästellessä. Janne oli hetkisen ääneti.
"Eipä ole ketään, joka minun terveisistäni välittäisi", vastasi hän sitten hiljaa. Ja nyt oli ukko kotvasen vaiti.