Ruotsin tässä salmessa olevaan laivastoon kuuluivat edellämainitut kaksi linjalaivaa sekä fregatti Bellona. Laivat olivat syväkulkuisia ja saaristossa oli niillä vaikea liikkua, josta syystä tuulen äkkiä kääntyessä täytyi purjehtia aavemmalle selälle; mutta tästä taas oli seurauksena, että mantereenpuoleisen väylän vartioimisesta monta kertaa oli luovuttava. Siksi olikin amiraalilta tullut käsky, että osaston tulisi, tuulen ollessa suotuisan, yhtyä Örön luo koottuun pääjoukkoon, jossa oli kymmenen linjalaivaa ja fregattia. Samaan aikaan tuli kahden toiselle taholle sijoitetun linjalaivan yhtyä päälaivastoon. Oli tarkotus pakottaa venäläistä laivastoa ryhtymään meritaisteluun; tuo laivasto oli saapuneiden tietojen mukaan Suomenlahden suussa.
Mutta ennenkuin näiltä vesiltä lähdettiin, arveli osaston päällikkö, amiraali Nauckhoff suotavaksi, että hyökkäys tehtäisiin Löfön selällä olevaa venäläistä saaristolaivastoa vastaan. Jos se voitaisiin valloittaa, niin sitä parempi; kaikissa tapauksissa oli vihollista rangaistava noista uudistetuista hyökkäyksistä. Lippukapteeni, everstiluutnantti von Krusenstjerna sai käskyn toimeenpanna hyökkäyksen suunnitelman mukaan, minkä hän itse sai laatia. Mutta nopeasti oli kaikki suoritettava. Saattoihan tuuli koska tahansa kääntyä suotuisaksi retken tekemiseen.
Jo päivällisen aikaan samana päivänä, jolloin vihollisten viimeinen hyökkäys linjalaivoja vastaan oli torjuttu, oli eri laivoihin annettu tieto everstiluutnantin suunnitelman pääpiirteistä. Kello 6 i.p. läksi sitten kapteeni Nordenskiöldin johdolla venhelaivasto, jossa oli kuusi barkassia ja viisi tykkivenhettä, kaikki täysin miehitettyinä, liikkeelle yhtyäkseen molemmilta tahoilta tulevain apualusten kanssa. Överstiluutnantti Krusenstjerna saapui heti jälestä sluupillaan Öröstä.
Erään Kronobergin rykmentin Ahvenanmaalle kuljetettavan lisäväkiosaston oli vastatuuli pysäyttänyt laivaston luo, ja kun pidettiin erittäin suotavana, että alkavassa kahakassa olisi käytettävänä hyviä pyssymiehiä, valittiin osastosta 132 miestä, jotka jaettiin eri venheisiin. Vapaaehtoisina oli melkein koko laivastoväki ilmoittautunut halukkaaksi lähtemään tälle hyökkäysretkelle, ja nuorten upseerien joukossa oli into aivan palava. Olihan koetettava valloittaa takasin edes jotakin siitä, mitä Viaporissa oli menetetty. Hetki oli tullut, jolloin sai pestä pois häpeän ja silmästä silmään nähdä tuon vihollisen, joka piilopaikoistaan saaristosta oli pitkät ajat salakähmäistä kiusaansa tehnyt.
Kun kaikki soutuvenheet olivat kokoontuneet divisioonalaivan ympärille, kutsuttiin kaikki upseerit, jotka eri venheitä komensivat, laivan suureen kokoushuoneeseen. Siellä everstiluutnantti Krusenstjerna esitti heille yksityiskohtaisesti suunnitelmansa. Sen tarkotus oli suorastaan koettaa vallata nuo molemmat saaristofregatit, Styrbjörnin (Hämeenmaan) ja Hjalmarin, sekä sen lisäksi jos mahdollista kaapata jonkun niistä skuunareista, jotka olivat ankkurissa suurempain laivojen rinnalla. Hyökkäys oli äkkiarvaamatta tehtävä. Eräältä nuorelta luotsilta, joka edellisenä päivänä oli ruvennut laivastoon vakinaiseen palvelukseen ja jonka kotipaikka oli Löfön selän partaalla, saatiin tietää, että vihollisella oli eri salmissa etuvartijoita ja vakoojia aina lähelle Jungfrusundia ja ettei siis voinut toivoakaan, että näiden ohi huomaamatta päästäisiin. Mutta luotsi tunsi toisen väylän, joka oli vähän pitempi, mutta jota viholliset nähtävästi eivät vartioineet. Se kiersi pienemmän saaren ympäri ja sieltä pohjoiseen salmivesiä pitkin Löfön selälle. Tätä väyliä nyt päätettiin kulkea.
Venheet järjestettiin kahteen osastoon, joista toinen annettiin 28-vuotisen suomalaisen, kapteeni Nordenskiöldin johtoon, joka jo oli paljo kokemusta ja sotakunniaa saavuttanut ulkomaillakin palvellessaan; toisen osaston päälliköksi taas tuli luutnantti Dreijer, toveriensa eteväksi arvostelema upseeri. Molemmissa osastoissa sijoitettiin kaksi venhettä reserviin, jotapaitse 4-venheinen yhteinen reservi seurasi osastoja jonkun matkan perästä.
Kokoussali ei ollut erittäin suuri. Nuo lukuisat upseerit, jotka siellä ahdingossa seisoivat, käsittivät kyllä suunnitelman yleiset piirteet sekä heille erikseen annetut käskyt. Mutta koko neuvottelu oli jollakin tavoin levoton, tarpeettoman kiirehtivä, ja sitä hätäilemistä lisäsi nuorten mielien kiihottunut jännitystila, jonka alkava taistelu aiheutti.
Siellä seisoi joukossa myöskin se solakka, nuori upseeri, joka Jannen seurassa oli tehnyt vakoiluretkiä ja joka juuri oli överstiluutnantille antanut selvän kuvan laivain asemasta Löfön selällä. Kun hän kuuli, että hänen pitäisi seurata Dreijerin osastoa, jonka tuli koettaa vallata "Hämeenmaa", salamoivat hänen tummat silmänsä ja hän kääntyi vilkkaasti vierustoverinsa, lujatekoisen, 22-vuotisen, kiharatukkaisen nuorukaisen puoleen.
"Me siis kuljetaan yhtä matkaa, Melander!"
Toinen nyökäytti iloisesti päätään.