Kalana kääntyi venhe rantaa kohden. Samassa hetkessä, jolloin tykkialuksessa huomattiin tämä liike, vietiin siellä tuohus sytyttimeen. Heti pamauksen jälkeen kuului tuskallinen kirkaisu venheen keulasta ja toinen soutajista kaatui vatsa puhki ammuttuna venheen pohjalle. Hetkeäkään miettimättä juoksi Janne ja asettui kaatuneen paikalle. Varmalla kädellä kohotti luutnantti kätensä, ampui, ja sama huuto, joka äsken venheestä oli kuulunut, kajahti nyt vastaan tykkialuksesta. Mutta vesi oli sillävälin tulvahtanut sisään venheeseen siitä reijästä, jonka luoti oli lävistänyt, ja vaadittiinpa Jannelta ja toisilta soutajilta mitä suurimpia ponnistuksia, jos mieli heidän jaksaa soutaa tuota yhä raskaammaksi käyvää venettään maihin asti.
Tykkivenheen keulaveden yhä mahtavammasta kohinasta saattoi huomata, kuinka takaa-ajajat ponnistelivat maallenousua ehkäistäkseen. Mutta pakenijat olivat toki liian paljo edellä. Kovasti jysähtäen pysähtyi heidän venheensä rantakivien lomaan ja neljä miestä hyppäsi samassa silmänräpäyksessä siitä veteen, hakeakseen suojaa rannan pensaiden takana.
"Enkä jätä venhettämmekään niin aivan rankaisematta heille", virkkoi luutnantti lymypaikastaan, kohottaen toisen kerran pistoolinsa.
Nyt oli asema tuota pikaa muuttunut. Päättäväinen mies, jolla oli ainoastaan lyhyen matkan päähän kantava ase kädessään, hallitsi nyt salmea, jossa vihollinen äsken oli ollut niin varmana saaliistaan. Tykkivenheen soutajat lepuuttivat airojaan, sillaikaa kuin venettä purjeella ohjattiin edemmäs rannikolta.
"Miksette ammu, luutnantti?" kysyi Janne.
"Siksi ettei tarvita."
"Eikö tarvita! Ettekö kuule soudantaa toisesta venheestä? Viiden minuutin perästä he ovat maissa. Jumala teitä varjelkoon, jos he teidät kynsiinsä saavat. Minä tunnen venäläiset. Jos nyt laukasette, on niitä ehkä yksi mies vähemmän, — kas, enkö arvannut!"
Kuu kuumotti taas pilven raosta ja loi kimaltavan valon salmen pinnalle. Tuon valojuovan yli näkyi venhe kiireesti lipuvan. Se oli tuo toinen tykkivenhe, joka nyt oli päässyt karilta irti ja läheni ottamaan osaa tähän muutenkin epätasaiseen taisteluun.
"Luutnantti!" virkkoi Stig matalalla äänellä ja ryömi lähemmäs esimiestään; "näin omituisen unen viime yönä."
"Vai unen. No millaisen?"