Styrbjörn oli nyt niin ruudinsavun ympäröimänä, että tuskin vilaukselta sen runkoa ja mastoja näkyi kuutamossa. Tuo paksu ruudinsavu muuttui suojaavaksi esiripuksi laivaa ympäröiville ruotsalaisille venheille. Muuten ne olisivatkin olleet suurimmassa vaarassa. Ankkurien avulla oli näet Hjalmar saatu käännetyksi niin, että sen kyljessä olevilla tykeillä saattoi ampua ruotsalaisten soutualuksia, ja yksi sen rinnalla oleva priki oli tehnyt samanlaisen käännöksen. Eipä kulunut kauaa, ennenkuin seuraukset näistä liikkeistä huomattiin. Kamala paukaus, joka huumaten vaimensi koko taistelun metelin, ilmoitti, että joku suurenlainen onnettomuus oli tapahtunut. Tykinluoti oli sattunut erään ruotsalaisen venheen ruutiarkkuun ja koko venhe oli räjähtänyt. Sen sirpaleita virui nyt yltympäriinsä ja sen väestö, 18 miestä, koetti uimalla pelastua toisiin venheisiin.
Seuraavassa tuokiossa saattoi jo tulla toisen venheen vuoro.
Nuori luutnantti Cronstedt, joka venheellään oli lähellä päällikköä, sai nyt käskyn kahdella venheellä koettaa vallata Hjalmarin rinnalla oleva priki. Tähän toimeen Cronstedt kykenikin. Päättävästi souti hän prikin kylkeen, toisen, luutnantti Ramphin, venheen häntä seuratessa; heitä ei pysäyttänyt prikistä tuleva yhteislaukaus, ja, ennenkuin seuraava laukaus oli pamahtanut, kiipesivät miehet jo laivan kylkiä myöten ylös; Cronstedt seisoi ensimmäisenä kannella. Vastapäiseltä sivulta nousi Ramph miehineen. Taistelu tässä aluksessa oli lyhyt. Muutamia miehiä haavoittui, useimmat prikin miehistä hyppäsivät mereen, pelastaakseen venheisiinsä; prikin päällikkö antautui kolmentoista miehen kanssa vangiksi. Cronstedt ilmoitti silloin hurraa-huudolla, että alus oli valloitettu, ja pani venheitä hinaamaan alusta taistelupaikalta pois.
Ruotsalaiset osastot olivat saapuneet tänne Löfön selälle vähän jälkeen kello 1:den, pari tuntia soudettuaan. Tuntia myöhemmin näytti jo taistelu Styrbjörn-laivassa tauvonneen. Silloin kuultiin kapteeni Nordenskiöldin huutavan korkealla äänellä: "Eläköön kuningas!" johon hänen väkensä "hurraten" vastasi. Tämä huuto ilmoitti venheessään odottavalle ylipäällikölle, että Styrbjörn oli valloitettu.
Mutta tuon voitonhuudon olivat ymmärtäneet myöskin ne miehet, jotka hoitivat Hjalmarin tykkejä. Ja seuraavassa tuokiossa suunnattiin nämä Styrbjörnin perää vastaan. Pari ruotsalaista upseeria riensi silloin panemaan kuntoon Styrbjörnin perätykkejä ja vastaamaan Hjalmarin ampumiseen.
Mutta ruotsalaisten asema kävi kumminkin yhä arveluttavammaksi. Styrbjörnissä oli tosin vastarinta vaivalla vaimennettu, mutta Hjalmarin tuli uhkasi nyt upottaa tämän valloitetun laivan; sitäpaitse saattoi odottaa uusia vihollisia minä hetkenä tahansa. Tykinpauke oli näet tänä hiljaisena yönä kuulunut hyvinkin laajalle ja valloitetun laivan mastosta oli joku jo ollut näkevinään pohjoisesta päin lähestyvän aluksen. Ja hän olikin nähnyt oikein.
Se oli ensimmäinen venäläinen tykkivenhe, joka kiirehti joutuakseen laivoille avuksi.
Samassa kohosi raketti suhahtaen ilmaan savun keskestä. Se oli översti Krusenstjernan antama merkki, että nyt oli lähdettävä paluumatkalle. Kapteeni Nordenskiöld pani silloin soutuvenheensä hinaamaan valloitettua fregattia. Mutta vielä hetken oli heidän kestettävä Hjalmarista suihkivaa tulta. Sillä vaikka ankkurivitjat oli katkastu, ei Styrbjörn ensi aluksi päkähtänytkään paikoiltaan, kiskoivatpa soutajat minkä jaksoivat. Vihdoin lähti se hiljaa lipumaan liikkeelle.
Silloin huomattiin, ettei se sakea ilma, joka fregatin oli peittänyt, ollutkaan pelkkää ruudinsavua. Viileä sumu oli noussut seljältä ja se nyt peitti tuon verkkasen paluumatkan ja teki sen aivan kummitusmaiseksi. Kuun valo oli kelmennyt ja näytti vain Valkoselta pilkulta muuten harmajassa ilmassa. Saaret ja niemet, jotka äsken vielä ruudinsavun keskestä olivat selvästi näkyneet, häipyivät hämäriksi utukuviksi ja katosivat kokonaan. Väliin välähti kirkas valo ilmassa ja sitä valoa seurasi kumea paukahdus. Ne olivat Hjalmarin tykkien jäähyväislaukauksia toverilaivalle. Styrbjörnin perätykit vastasivat aina väliin tuohon tervehdykseen.
Yhä sakeammaksi kävi sumu palaavain ympärillä. Valloitetussa laivassa oli vielä noin 30 ruotsalaista, jotka eivät olleet haavotetut. Muut olivat laskeutuneet venheisiin ja hinasivat niillä tätä raskasta saalista. Mutta etummainen hinaajavenhe näytti olevan vähän epävarma suunnasta, se käänteli sinne ja tänne, tietämättä minne pyrki.