Upseeri saattoi nähdä, kuinka hymy kirkasti haavotetun kalpeat kasvot. Senjälkeen hän taas sulki silmänsä.
"Luotsitta emme uskalla etemmäs kulkea", virkkoi kapteeni sitten.
Tuskin oli hän sen sanonut, kun ilkeä raaputus kuului laivan pohjasta ja seuraavassa tuokiossa ei laiva enää liikahtanut mihinkään. Täräyksestä tuntui, että laiva oli liian lujasti karille käynyt, jotta se venheiden avulla saataisiin irti. Eikä tietysti ollut aikaa ruveta köysillä varppaamaan laivaa irti karilta, — venäläiset tykkivenheet saattoivat minä hetkenä tahansa olla siinä kimpussa. Laivassa olevat ruotsalaiset saivat siitä syystä käskyn astua hinaajavenheisiin ja niillä suorinta tietä palata päälaivastoon. Heräsi kyllä sekin ajatus, että fregatti sytytettäisiin palamaan, vaan siitä tuumasta luovuttiin heti, koska niin paljo haavoitettuja oli laivassa. Bramrå kantoi nuoren ystävänsä niin varovasti kuin taisi alas venheeseen, johon suurin osa miehistöäkin laskeusi.
Mutta nuo väsymättömät nuoret luutnantit paukuttivat yhä vielä välikannella muutamain miesten avulla Styrbjörnin perätykkejä ja haavoitettu Lagerberg hinasi ruutisäiliöstä ylös ruutia ampujille. Vihdoin nousi hän kannelle. Silloin olivat kaikki muut ruotsalaiset venheet paitsi yhtä jo lähteneet laivan luota; viipyjä oli Bellonan laivavenhe. Karille käyneen fregatin kimppuun oli näet yhtäkkiä ilmestynyt muutamia venäläisiä tykkivenheitä, jotka nyt ampuivat niin vihasesti, että vesi laivan ympärillä näytti kiehuvan. Laivaan jääneillä ei ollut siten valittavana muu kuin vankeus tai kuolema. Silloin huomasi Lagerberg Bellonan venheen, joka juuri teki lähtöä.
"Melander", huusi hän, "minä olen vielä täällä."
Toveri kuuli nimeään mainittavan. Hän käänsi heti venheensä takasin laivaan. Mutta siinä lähdön hälinässä oli Melanderin venheeseen tullut muutakin väkeä, kuin mitä siinä alkujaan oli ollut, ja nämä, nähdessään kuoleman silmäinsä edessä, kieltäytyivät nyt soutamasta, ellei käännettäisi laivasta poispäin. Silloin tempasi Melander pistoolin vyöltään ja ojensi sen niskottelevia kohti.
"Ymmärrättekö minut nyt?" kysyi hän.
Muutamissa silmänräpäyksissä ehti venhe takasin Styrbjörnin kylkeen ja Lagerberg hyppäsi siihen, — mutta ei yksin. Hänen takanaan seisoi mies ja huusi:
"Odottakaa, odottakaa herra luutnantti, että minäkin ehdin mukaan!"
Se oli Stig, joka ei ollut lähtenyt edellisiin venheisiin, kun tiesi, että hänen luutnanttinsa vielä viipyi laivassa.