"Enpä nähnyt niinkään hullua unta taannoin", puhui mies venheeseen päästyään; "me vallotimme ensiksi tykkivenheen ja nyt jo kokonaisen fregatin."
Styrbjörnin laivavenhe oli vielä sen kyljessä köydellä kiinnitettynä. Lagerberg huusi nyt ampuville upseereille, että heittäisivät ampumisen ja koettaisivat tuolla venheellä pelastua. Se pelastaumisen kehotus tulikin jo aivan viime tingassa, sillä vihollisten tykkivenheet lähenivät jo arveluttavan lähelle, kohta kun Styrbjörnin perätykit olivat vaijenneet. Upseerit miehineen ehtivät kumminkin hypätä venheeseen ja seurasivat nyt toisia tuolla sumuisella seljällä. Ruotsalaiset olivat taaskin menettäneet "Hämeenmaan".
Vaan venäläiset tykkivenheet eivät tienneet, että kaikki ruotsalaiset olivat siitä lähteneet. Ne tulivat yhä lähemmäs fregattia ja ampuivat ehtimiseen sitä niin tulisesti, että koko alus sitten oli jätettävä hylyksi.
Vaan nuo kaksi viimeksi lähtenyttä ruotsalaista venhettä eksyivät pian toisistaan sumuisella selällä. Edelliseen niistä, jonka päällikkönä oli Melander, kuului yhtäkkiä, kun se summia haki tietä päälaivastoon, tahdikasta soutamista.
"Lepuuttakaa airoja!" komensi päällikkö hiljaisella äänellä.
Miehet tottelivat! Kohta senjälkeen ilmestyi sumun keskestä näkyviin suuri esine ja sen kyölivedessä souti vielä kolme muuta. Heti komensi silloin Melander miehensä soutamaan, vaan ennenkuin venhe taas pääsi vauhtiin, olivat venäläiset, jotka noissa neljässä tykkialuksessa kulkivat, jo ehtineet sen huomata ja kääntyivät kohta sitä perätykeillään ampumaan. Luodit vinkuivat vedenpinnassa, vaan yksi ainoa niistä sattui. Se särki perän, lensi päällikön jalkain välitse ja teljojen alitse keulaan, vahingoittamatta soutajia ensinkään. Vaan keulassa se tappoi erään haavoitetun jalkaväkimiehen, jota siinä kuljetettiin.
Aamulla, kun sumu hälveni, olivat kaikki ruotsalaiset venheet jo palanneet päälaivaston luo. Usva ne oli pelastanut joutumasta vihollisten tykkialusten saaliiksi. Vähäistä myöhemmin tuotiin myöskin tuo valloitettu priki, ainoa voittosaalis, mikä taistelusta saatu oli.
Mutta kuolo oli tuon tunnin taistelun aikana fregatin kannella niittänyt paljo runsaamman saaliin, ja niitteli yhä vielä, kun haavakuume katkasi elämänlangan vielä monelta sellaiselta, joka hengissä oli taistelusta pelastunut. Seuraavan päivän nimihuudossa kaipasivat ruotsalaiset 63:ea miestä, vaan vihollisten nimihuudossa kaivattiin kolmea vertaa lukuisampaa joukkoa.
YHDESTOISTA LUKU.
Kun venäläiset tykkivenheet, tehtyään tuon toisen turhan hyökkäyksensä Lindholmin selällä olevia ruotsalaisia laivoja vastaan, palasivat takasin Löfön selälle, jäi, kuten ennen on kerrottu, se tykkialus, jossa kalastaja-Olli oli ollut oppaana, koko seuraavaksi päiväksi ankkuriin Jannen saaren luo. Jo olivat kuluneet ne neljäkolmatta tuntia, jotka vanhalle luotsille armonajaksi olivat annetut, mutta vielä oli tupa polttamatta männikön rinnassa. Tykkivenheessä oleva venäläinen upseeri ei ollut sydämmetön mies. Hän oivalsi, kuinka kallisarvoinen tuo mökki oli vanhalle luotsille, jonka vieraanvaraisuutta hän juuri äsken oli tuossa samassa tuvassa nauttinut. Luotsin pojan hän tahtoi kumminkin käsiinsä, jos mahdollista isää vahingoittamatta. Surulla hän senvuoksi huomasi määräajan kuluvan loppuun, ilman että Jannesta mitään kuului. Hän oli kyllä ymmärtänyt isän tunteetkin, kun hän eilen uhkauksensa oli lausunut: isä ei semmoisissa oloissa tahtonut tehdä mitään mökkiään pelastaakseen.