Kun vuorokausi oli kulunut, lähetti luutnantti Ollin maihin ilmoittamaan luotsille, että hän sai vielä 12 tuntia armon aikaa. Luutnantti oli näet varma, että ukko tunsi poikansa olinpaikan. Vielä lähetti hän Ollin mukana ukolle terveiset, että hän takaa, että Jannea kohdeltaisiin sotavankina, ei kansanvillitsijänä. Kalastaja tiesi kyllä, ettei tuo lisäys voisi ukon mieltä muuttaa, mutta varmuuden vuoksi jätti hän sen kumminkin sanomatta. Arén välitti yhtä vähän noista 12:sta tunnista kuin ennen 24:stä. Hän oli jo kerännyt kokoon vähiä tavaroitaan ja kantanut ne alas ainoaan jälelläolevaan venheeseensä. Missä Janne nykyjään oleskeli, sitä hän ei tiennyt, vastasi hän Ollille.
Päivä kului. Olli ei sen kestäessä laiminlyönyt keskustellessaan luutnantin kanssa tälle terottaa, kuinka on tärkeää, että näytetään yksikään esimerkki, josta kansa sitten älyää, että totta tarkoitetaan. Jos mökki jätettäisiin polttamatta, kerrottaisiin kohta joka talossa koko Kemiön pitäjässä, että se oli vain ollut tyhjää uhkausta. Tykkivenheen miehistö oli sitäpaitse jo saanut tiedon uhkauksesta ja kaikkien vastoinkäymistensä jälkeen olivat miehet niin vihassa ruotsalaisille ja suomalaisille, että he kyllä luvattakin kävisivät sytyttämässä Arénin mökin. Onhan niinollen parempi, että heille siihen lupa annetaan, arveli Olli, joka senlisäksi nyt laajasti selitteli, kuinka hän oli venäläistä syntyperää, vaikka olikin Suomessa asunut, j.n.e. Luutnanttia tämä kaikki iletti, mutta hän oivalsi kyllä itsekin, että hänen nyt olisi vaikea peräytyä. Vaan kuta enemmän ilta läheni, sitä useammin hän levottomasti silmäili tupaan päin, ikäänkuin odotellen, että joku sieltä soutaisi hänen alustaan kohden. Vaan ei ketään soutanut. Vanhus vain, tuo harmaatukkainen ja kumaravartaloinen, näkyi silloin tällöin kantavan asunnostaan jotakin alas venhelaiturilleen.
Niin tuli ilta; aika oli loppuunkulunut. Silloin nostettiin ankkuri tykkivenheeseen ja se lähti soutamaan salmea pitkin. Vaan samalla pienempi venhe, jossa oli kolme miestä, erkani tykkialuksesta ja souti maihin. Etummaisena nousi kumara, vähän ontuva mies tupaa kohden ja hänen perästä tuli kaksi miestä, kaikki revolvereilla varustettuina. Luotsi seisoi tupansa ovella. Oli melkein pimeä, mutta hän tunsi siltä kalastaja-Ollin.
"Ei teitä tarvitse tulla kolme miestä", virkkoi vanhus. "Enhän minä tässä ijässäni yksin niin vaarallinen liene ja voihan yksikin mies sytyttää tällaisen mökin!"
"Tämä on ikävä juttu", valitti Olli muka säälivästi, punoen pukinpartaansa ja karttaen ukkoa silmiin katsomasta, "minulle varsinkin ikävä, mutta luutnantti lähetti minut mukaan; minä en tietysti sytytä tupaa, sen saavat nämä miehet tehdä. Minkäpä minä sille voin, luutnantti on, niinkuin kaikki sotaherrat, ankara mies, ja hän on vihassa, kun Arén ei ole hankkinut selkoa Jannesta, — nyt on jo kulunut pari tuntia ohi määräajasta."
"Jos ei sulla ole muuta tärkeämpää sanottavana, niin voit heretä paapattamasta", vastasi luotsi. "Tee, mitä venäläiset ovat sinun käskeneet tehdä. Tuvan uunissa on tulta, suurta vaivaa et tarvitse nähdä. En tahdo olla tielläsi, lähden soutamaan heti."
Ukko meni. Molemmat venäläiset, jotka hänen sanojaan eivät olleet ymmärtäneet, katselivat häntä ihmetellen ja säälien. Vanhus istui venheensä perään melomaan selin saareen päin. Kerran vain hän kääntyi ja katseli tupaan päin. Tuli uunista leimusi kirkkaasti pienistä ikkunoista, ikäänkuin vanhukselle tervehdyksen lähettäen. Nopeasti kääntyi ukko pois sitä katsomasta ja souti suoraan eteenpäin, keulaan päin tähystäen.
Molemmat venäläiset seisoivat liikahtamatta paikoillaan ja kieltäytyivät jyrkästi tupaan menemästä. Luutnantti oli ainoastaan sanonut, että uhkaus oli pantava toimeen, vaikkakin se oli vasten hänen tahtoaan. Ehkäpä hän tahallaan ei ollut antanut kellekään erityisesti toimeksi sytyttää taloa.
Mutta Olli se ei epäillyt. Kirasten ja lausuen jotakin halveksivaa "naismaisesta pehmeämielisyydestä" astui hän tupaan, veti kekäleet ulos pesästä ja pudotti lattialla olevan halkokasan viereen.
Nyt hän siis vihdoinkin sai kostaa tuolle pojalle, jota hän niin syvästi vihasi kaikkien niiden kepposten johdosta, mitä tämä hänelle oli tehnyt. Eikähän ukko ollut oikeastaan hitustakaan parempi. Tietysti hänkin oli tiennyt siitä, kun Olli suljettiin kellariin. Vaan siksipä hän saakoonkin nyt kokea, miltä tuntuu kierrellä vanhoilla päivillä maailmaa kerjäten. Ehkäpä vasta antavat Ollin olla rauhassa, kun hän silloin tällöin hankkii itselleen vähän ylimääräistä tuloa…