"Antaa vanhanpiian odottaa. Milläpä se oikeastaan meille maksaa palkkiomme, ellemme tuo kauppiasta mukanamme. Kuta enemmän tätä retkeämme mietin, sitä enemmän minusta tuntuu, että olemme vähän liiaksi hätiköineet. Kyllähän laivojen luo tällä säällä pääsemme ja ehkä löydämme sen oikean laivankin, koska Olli oli sanonut sen olevan Bellonan vieressä, mutta entäpä sitten! Miten me sieltä oikeastaan saisimme kauppiaan mukaamme laivaväen sitä huomaamatta? Sen sulle sanon, että hulluutta se oli neiti Johannan tuuma, että meistä toinen muka menisi laivaan ja siellä vaihtaisi kauppiaan kanssa vaatteita ja jäisi sinne hänen sijaansa…"
"Ilmeistä hulluutta!"
"Se on höpsäkkä koko ihminen! Luulee, että kukaan antautuisi sellaiseen vaaraan, pelastaakseen venäläisen kätyrin."
"Hän haluaisi saada sulhonsa kotiinsa!"
"Tuo vanha tynkiluuta! Ei, kyllä me liian hätäisesti siihen kauppaan suostuttiin. Sitä se pahasti ihmetteli, neiti Johanna, ettei kalastaja-Olli ole palannut takasin. Ollipa taisikin olla viekkaampi kuin me. Hän on arvattavasti jäänyt venäläisten luo; mutta meidän retkellä voisi niin hullusti käydä, että jäisimme ruotsalaisten luo vastoin tahtoammekin. Ei, kyllä tämä meille olisi vaarallinen ja palkaton matka!"
"Soutakaamme siis maihin nyt ensi aluksi, ja tuumatkaamme. Ehkäpä voimme, Lassi, pelastaa jotakin tuvasta ja siten ansaita saman verran kuin itse kauppias koko komeudessaan meille tuottaisi!"
"Olet oikeassa. Se tehkäämme!"
Venhe laski laituriin ja toverukset nousivat männikön läpi tupaan päin. Muuta ei kuulunut, kuin tulen räiskettä tuvan jo melkein loppuun palaneesta kehästä. Muuan nurkka tuvasta oli sentään vielä pystössä ja tämän nurkan varjossa ei tulen hohde tuntunut niin kuumalta. Siihen asettuivat siis toverukset ja koettivat hiiltyväin hirsien keskestä keksiä jotakin, jolla vielä arvoa olisi. Mutta tuli näytti jo tehneen liian puhdasta työtä.
Sillävälin nousi kuu metsän ylitse ja sekotti kelmeän valonsa tulen punertavaan hohteeseen. Lassi oli kiertänyt tuvan tutkiakseen sen yltympäriinsä, vaan toveri oli jäänyt paikoilleen. Kuu valaisi nyt sen osan palamatta olevasta nurkasta, joka äsken oli ollut pimeä, ja nyt saattoi siis paremmin nähdä yksityiskohtia tuosta hiiltyvästä rakennuksesta. Punaparta näkikin raunioiden lomitse puolipalaneen takin. Hän kumartui vetääkseen kepakolla takin lähemmäs, mutta samassa hän näki käden, joka kovasti puristi takkia. Seuraavassa tuokiossa kuuli Lassi, joka tuvan takana käveli, kimakan kirkunan. Hän kiirehti toverinsa luo, mutta näki tämän jo tulista vauhtia juoksevan venheeseen päin.
"Pois, tule pois!" huusi punaparta, kuin mielensä menettäneenä.