"Nytpä tahdon sinulle näyttää alamaisianikin, unia", sanoi kuningas. "Minulla on niitä kolmea eri lajia. Hyviä unia hyville ihmisille, pahoja unia pahoille ihmisille ja sitä paitsi vielä unitonttuja. Nämät viimeksimainitut ovat huvikseni, sillä täytyyhän kuninkaankin joskus saada huvitellaita." —
Ensin vei hän hänet siis erääseen linnaan, jonka rakennustyyli oli niin moninainen, että se näytti oikein naurettavalta. "Täällä asuvat unitontut", lausui hän, "he ovat pieniä, ylimielisiä, kujeilevia olentoja. Eivät he tee kenellekään pahaa, he vaan tekevät pilaa."
"Tuleppas tänne, pienokainen", huusi hän eräälle tontulle, "ja koeta olla hetkinen totisena." Sitten jatkoi hän, kääntyen Uni-Jaakon puoleen: "Tiedätkö, mitä tämä vekkuli tekee, jos minä poikkeustapauksissa annan hänelle luvan kohota maan päälle? Hän juoksee ensi taloon, sieppaa ensimmäisen rauhassa nukkuvan ihmisen, jonka hän tavoittaa hänen vuoteestaan, kantaa hänet kirkontornin huippuun ja heittää hänet sieltä suin päin alas. Sitten juoksee hän sukkelaan portaita alas, niin että hän ehtii sinne aikasemmin, ottaa hänet vastaan ja kantaa hänet takaisin kotiin, ja heittää hänet hänen vuoteelleen niin että rusahtaa ja että hän herää. Silloin tämä hierasee unen silmistään, katsahtaa aivan ihmeissään ympärilleen ja sanoo: 'Voi, hyvä Jumala, minusta oli aivan kuin jos olisin pudonnut kirkontornista! Olipa toki hyvä, että vaan olen nähnyt unta'."
"Sekö se on?" huudahti Uni-Jaakko. "Näetkös, hän on ollut kerran minunkin luonani! Mutta jos hän vielä kerran tulee ja minä vaan saan hänet kiinni, niin hänet paha perii." Tuskin oli hän saanut tämän sanotuksi, niin juoksi toinen unitonttu pöydän alta näkyviin. Hän oli melkein pienen koiran näköinen, sillä hänellä oli aivan takkurainen nuttu ja kieltänsä hän myös näytti.
"Ei tämäkään juuri sen parempi ole", tuumasi unien kuningas. "Hän haukkuu kuin koira ja samalla on hänellä jättiläisen voimat. Kun ihmisille silloin tulee hätä, pitää hän heitä käsistä ja jaloista kiinni niin, etteivät voi liikahtaakaan."
"Sen minä myös tunnen", ehätti Uni-Jaakko sanomaan. "Kun tahtoo paeta, niin on kuin jos olisi yhtä jäykkä ja taipumaton kuin pölkynpää. Kun tahtoo kohottaa käsivarttaan, niin ei voi sitä tehdä ja jos tahtoo liikahuttaa jalkaansa, niin ei sitäkään mahda. Monasti ei se ole koirana, vaan karhuna, tahi rosvona tai muuna ilkiönä!"
"Minä en enää koskaan ole antava lupaa heille käydä sinun luonasi", rauhoitti häntä kuningas. "Tule nyt kerran katsomaan pahoja unia, mutta älä pelkää, ne eivät tee sinulle pahaa; ne ovat vaan pahoja ihmisiä varten." Samassa astuivat he äärettömän isoon pihaan, jota korkeat muurit ympäröivät ja johon pääsi vaan mahtavan rautaisen portin kautta. Täällä vilisi mitä hirvittävimpiä olentoja ja mitä kauheimpia hirviöitä. Monet niistä olivat ihmisen näköisiä, toiset puoleksi ihmisten puoleksi eläinten kaltaisia ja useat aivan niinkuin eläimet. Mutta kuningas puhutteli häntä ystävällisesti ja kysyi: "Etkö huoli ottaa tarkempaa selkoa siitä mitä unia pahojen ihmisten täytyy nähdä?" Ja hän viittasi eräälle unelle, joka seisoi lähinnä; se oli kauhea jättiläinen, jolla oli kummassakin kainalossaan myllynratas.
"Kerro, mitä ensi yönä aiot tehdä", käski kuningas.
Silloin kohotti hirviö olkapäitään niin että pää painui niiden väliin, nauraa irvisti niin että suupielet lähentelivät korvia, puistelihe niinkuin se tekee, jota jokin asia oikein huvittaa ja vastasi: "Minä menen sen rikkaan miehen luo, joka antaa isänsä nälkää nähdä. Kun vanha mies eräänä päivänä oli asettunut poikansa talon kivisille portaille ja pyysi leipää, tuli poika ulos ja sanoi talonväelleen: 'Ajakaa toki kerran tuo harakanpelätti tiehensä!' Nyt menen minäkin kerran hänen luokseen yöllä ja panen hänet kahden myllynrattaan väliin, niin että hänen kaikki luunsa sievoisesti murusiksi menevät. Kun hän nyt on oikein pehmeä ja vetelä, niin otan minä häntä niskasta, puistelen häntä ja sanon: 'Näetkös kuinka sievoisesti sinä nyt varistelet, sinä sen harakanpelätti!' Silloin herää hän, hänen hampaansa kalisevat suussa ja hän huutaa: 'Vaimo, tuo minulle vielä toinen peite, minua paleltaa!' Ja kun hän on taasen nukkunut, teen minä saman uudestaan!"
Kun Uni-Jaakko oli kuullut tämän, tunkeusi hän väkisin ovesta ulos vetäen kuningasta mukanaan ja huudahti: "En jää hetkeksikään näitten pahojen unien seuraan. Sehän on kauheata!"