Mutta kuningas vei hänet nyt muhkeaan puutarhaan, missä käytävät olivat hopeasta, kukkaislavat kullasta ja kukat hiotuista jalokivistä. Siellä olivat hyvät unet kävelemässä. Ensimmäinen uni, jonka hän näki, oli kuin nuori, kalpea nainen. Hänellä oli toisessa kainalossaan Noanarkku ja toisessa lipas, jossa oli rakennuspulikoita.
"Kuka se on?" kysyi Uni-Jaakko.
"Hän käy joka ilta erään pienen sairaan pojan luona, jonka äiti on kuollut. Päivällä on poika aivan yksin eikä kukaan välitä hänestä, mutta iltasin käy tämä uni hänen luonaan, leikkii hänen kanssaan ja jää koko yöksi hänen luokseen. Poika nukkuu aina jo aikaisin, sentähden lähteekin hän niin hyvään aikaan. Muut unet lähtevät paljon myöhemmin. — Tule vaan pois; jos tahdot kaikkia nähdä, niin täytyy meidän pitää kiirettä!"
Sitte menivät he kauemma puutarhaan, hyvien unien joukkoon. Siinä oli miehiä, naisia, vanhuksia ja lapsia ja kaikki olivat he rakastettavan ja hyvännäköisiä ja puettuina mitä kauneimpiin pukuihin. Kädessään kantoi usea heistä kaikenlaista, mitä vaan voi mieli tehdä. — Yhtäkkiä jäi Uni-Jaakko seisomaan ja huudahti niin ääneensä, että kaikki unet kääntyivät häntä katsomaan.
"Mikä sinun on?" kysyi kuningas.
"Tuollahan minun prinsessani onkin, hän joka on minulle niin useasti näyttäytynyt ja joka minulle on ruusut lahjoittanut!" huusi Uni-Jaakko aivan ihastuksissaan.
"Tieten, tietenkin", vastasi kuningas. "Hän se on. Eikö totta, minä olen lähettänyt sinulle hyvin kauniin unen. Hän on melkein sievin kaikista niistä, jotka minulla onkaan."
Silloin juoksi Uni-Jaakko prinsessan luo, joka parast' aikaa istui kiikussaan. Niin pian kun hän näki Jaakon tulevan, hyppäsi hän kiikustaan ja juoksi suoraan hänen syliinsä. Uni-Jaakko tarttui hänen käteensä ja vei hänet kultaiselle penkille. Sille istuutuivat he ja kertoivat toisilleen, kuinka hauskaa oli, että taas näkivät toinen toisensa. Ja kun he olivat sen sanoneet alkoivat he alusta taas. Unien kuningas käveli sillä aikaa koko ajan pitkin isoa tietä, joka kulki suoraan puutarhan läpi, edes ja takaisin, kädet selän takana, ja silloin tällöin katsoi hän taskukelloaan nähdäkseen miten aikaa kului, sillä yhä vaan eivät Uni-Jaakko ja hänen prinsessansa olleet saaneet sanotuksi kaikkea mitä heillä oli toisilleen juteltavaa. Vihdoin meni hän kumminkin heidän luokseen ja sanoi: "Lapsukaiseni, nyt on aika lopettaa! Sinulla, Uni-Jaakko on vielä pitkä matka kotiisi, enkä minä voi pitää sinua yötä luonani, sillä minulla ei ole minkäänlaisia vuoteita, koskapa unet eivät nuku, vaan heidän aina öisin täytyy nousta ihmisten ilmoille; ja sinun, tyttöseni, täytyy laittautua valmiiksi. Pukeuduhan tänään aivan ruusunpunaiseen ja tule sitte luokseni, niin olen sanova kenelle sinun tänä yönä tulee näyttäytyä ja mitä sinä olet hänelle sanova."
Kun Uni-Jaakko kuuli tämän, tuli hänen äkkiä niin vaikea ollakseen, ettei hän moista tuskaa ollut ennen eläissään kokenut. Hän nousi seisoalleen ja sanoi lujalla äänellä: "Herra kuningas, omasta prinsessastani en ole koskaan luopuva. Teidän täytyy joko pidättää minut täällä luonanne, tahi täytyy teidän sallia hänen lähteä minun seurassani maan päälle. Minä en voi elää ilman häntä, siksi rakastan häntä liian paljon!" Hänen näin puhuessaan nousi hänen kumpaankin silmäänsä kyynel, iso kuni pähkinä.
"Mutta Jaakko, Jaakko", vastasi siihen kuningas, "sehän on sievin kaikista unista, mitkä minulla on! Mutta koskapa sinä kumminkin olet pelastanut henkeni, niin olkoon hän omasi. Ota prinsessasi ja nouse hänen seurassaan maan päälle. Kun olet päässyt sinne, niin ota tuo hopeinen harso hänen päästään ja heitä se laskuovesta minulla takaisin. Silloin on prinsessasi muuttuva lihaksi ja vereksi kuten kaikki muutkin ihmiset sitä ovat; sillä nythän hän vaan on uni."