Suuren verikoiran haukunta todisti matkamiehelle, että varoitus ei ollut turhanaikainen.
Hän seisoi hetken epäröiden. Villainen tunika avautui hiukan ja paljasti alla olevan vahvan panssarin ja vyöllä riippuvan miekan.
Viimein näytti yöllinen kulkija tehneen jonkinmoisen päätöksen. Hän kietasi vaipan tiukemmin ympärilleen ja kiipesi melua herättämättä portin yli. Samassa silmänräpäyksessä, kun hän ponnahutti itsensä rautaisten piikkilaitteiden yli, kuuli hän ilmaa nuuskivan koiran lähestyvän. Mutta ennenkuin tämä ehti häntä huomata pudottautui mies puutarhaan. Koira, pelästyneenä putouksesta, hyppäsi taaksepäin, mutta palasi kohta taas huomatessaan ruumiin makaavan pitkänään ruohossa ja nuuski henkeään pidättävää miestä. Se aikoi juuri ruveta uudestaan haukkumaan, kun miehen käsi salaman nopeudella tarttui sen kurkkuun ja miekka upposi altapäin eläimen rintaan. Ääntä päästämättä vaipui koira maahan tahraten verellään miehen vaipan.
Valepukuinen muulinajaja nousi varovasti. Kuten varjo pujotteli hän kukkapensaiden välitse, kunnes saavutti palatsin oven.
Tutkien liukuivat hänen silmänsä ikkunasta toiseen; viimein pysähtyivät hänen katseensa muutamaan ensimäisen kerroksen ikkunaan. Se oli varustettu ristikolla, jotavastoin toisten akkunain edessä oli vaan tavalliset verhot.
Kuu ilmestyi pilvien raosta näkyviin ja mies painautui varjoon likemmä rakennuksen seinää.
Sitten veti hän esiin omituisen esineen, ja heti sen jälkeen leikkasi hiljaisuutta tuskin kuuluva raapiva ääni.
Sitä kesti määrättömän pitkän aikaa. Mutta viimein aukeni ovi aivan kuin taikavoiman vaikutuksesta ja mies hävisi pimeään käytävään sulkematta ovea jälkeensä.
* * * * *
Marcia oli viettänyt vankilassaan muutamia viikkoja Callistuksen häiritsemättä. Hän näytti jättäneen huvilan, sillä mikään ei osoittanut hänen läsnäoloaan.