Narsissus kumarsi.
"Ajattele, caesar", alkoi hän, mutta keisari teki torjuvan liikkeen.
"Hyvä on. Minulla on liian paljon töitä, voidakseni kauvempaa antautua yksityiskeskusteluihin."
Narsissus meni. Hän ei salannut itseltään, että tämän lyhyen välikohtauksen kautta hänen asemansa hallitsijan luona oli kokojoukon huonontunut. Hän oli kadottanut Caesarin luottamuksen ja yksinomaan vaan suojattiensa tuhmanrohkean varomattomuuden vuoksi.
Domitius Nero astui äitinsä Agrippinan makuuhuoneeseen. Hän ei ollut nähnyt tarpeelliseksi edes puhdistautua tomusta. Ylipäätään hän oli hyvin huonolla tuulella, sillä hän oli kuluttanut koko menneen yön juomingeissa, jotka olivat satunnaisesti hiukan huonontaneet hänen terveyttään.
Agrippina istui puoleksi makaavassa asennossa itämaalaiseen malliin tehdyllä leposohvalla ja katseli ääneti hymyillen poikaansa, joka odotti äitinsä puhuttelua.
Kaikki tässä naisessa todisti ajatuksen, voiman ja syntyperän majesteetillisuutta. Vaikka hän luonteeltaan olikin perin toisenlainen kuin hänen suuri isänsä Germanicus, jonka nimi liittyy eroittamattomasti Rooman aseitten kunniakkaisiin voittoihin Saksassa, voi kuitenkin hänen piirteistään nähdä polveutumisen nuoremman Antonian pojasta; vartalo taas oli täydelleen vanhemman Agrippinan, hänen onnettoman äitinsä, jolta hän muutoin ei ollut mitään perinyt. Hänen huulensa olivat aistilliset, otsa matalahko ja kaareva, nenä säännöllinen ja vahvasti kehittynyt ja sen yläpuolella kaareentuivat sirosti muodostuneet kulmakarvat. Mutta silmissä hehkui intohimojen ja kunnianhimon synnillinen tuli.
Domitius Nerolla oli säännölliset, melkein naiselliset kasvot. Hän näytti muistuttavan enemmän isäänsä kuin äitiään, sillä hänen piirteensä ikäänkuin henkivät lempeyttä, hyvyyttä ja suvaitsevaisuutta. Mutta hänen silmänsä olivat samanlaiset kuin äidinkin. Puhuessa tapasi hän usein levittää ne mahdollisimman suuriksi. Silloin saattoi pelästyä sitä omituista tulta, vaihtelevaa kimmellystä, joka leimusi niistä, ja joka heitti heijastuksensa kasvojen ilmeeseen, tehden sen äkkiä julmaksi, hekumalliseksi.
"Hääsi Oktavian kanssa", sanoi keisarinna prinssille, "ovat mahdollisimman pian vietettävät. Nämä häät ovat nykyään polttavin kysymys niiden suunnitelmien sarjassa, joita minä mietin. Ole siis valmiina ja koeta edes esiintyä paremmassa valossa hänen silmissään, kuin tähän asti olet tehnyt."
Nero katseli äitiään synkästi, mutta samalla nöyrästi. Itse asiassa ei hän rakastanut tätä äitiä, joka vain koetti tehdä hänet tahdottomaksi, rajattoman kunnianhimonsa välikappaleeksi. Toiseltapuolen tunsi hän kuitenkin tuon naisen henkisen etevämmyyden liian hyvin, voidakseen olla osoittamatta hänelle ehdotonta kunnioitusta, johon kuitenkin liittyi salainen pelko.