Se kuului huoneesta, jota ainoastaan ovi eroitti käytävästä.
Tällä hetkellä näytti mies, joka tähän saakka ei ollut jättänyt mitään varovaisuustoimenpidettä huomioonottamatta, menettäneen kokonaan kylmäverisyytensä ja itsensähillitsemiskyvyn. Äännähtäen raivokkaasti kuin äärimmäisyyteen saakka ärsytetty petoeläin, heittäytyi hän kaikin voimin ovea vastaan — kerran, kahdesti, kolmasti.
Muurit näyttivät vapisevan liitoksissaan — rymähdys, puisen oven pirstoutuminen ja mies suorastaan lensi huoneeseen.
Callistus oli vetäytynyt takaisin. Ensi peljästyksessään ei hän löytänyt salaovea. Silloin sai hän miekaniskun, joka oikaisi hänet kuin kaadetun puun lattialle. Marcia heittäytyi pelastajansa syliin ja tuskin oli hän nähnyt tämän kasvot, kun hän riemusta huudahtaen kietoi käsivartensa miehen kaulaan. "Britannicus — minun Britannicukseni!" Callistus kuuli vielä tämän. Sitten menetti hän tajuntansa.
Talon orjat syöksyivät pimeään porraskäytävään. Kiireessä ja pelästyksissään kävivät he toistensa kimppuun. Kun he sitten huomasivat erehdyksensä, hyökkäsivät rohkeimmat heistä Callistuksen salakammioihin.
Prinssi — sillä hän oli tuo valepukuinen muulinajaja — tempasi puoliksi tiedottoman tytön syliinsä ja miekka oikeassa kädessä hakkasi hän oikeaan ja vasempaan, raivaten tiensä tyhmistyneitten orjien välitse portaita alas.
Marcia tointui pian ja kiisi keveästi prinssin rinnalla. Alhaalla asettui kaksi orjaa heitä vastaan, koettaen sulkea oven. Salaman nopeudella hyppäsi Marcia oven väliin, estäen aikeen. Britannicuksen miekka kaatoi toisen orjista, samalla kun hänen vasen kätensä tarttui toista kurkkuun ja murskasi hänen päänsä seinää vasten. Sanaa virkkaamatta kiiruhtivat pakolaiset puutarhan lävitse.
"Osaatko kiivetä, Marcia?" kuiskasi Britannicus juoksussa.
"Minä koetan."
"Nopeaan sitten! Ylös porttia myöden. Pidä kiinni rautatangoista!"