Silloin lensivät viinin huumaaman joukonkin miekat huotristaan. Sillä, joka oli puhunut, oli yllään roomalaisen ritarin puku. Hänen somia kasvojaan ympäröi tiheä parta; hän näytti Britannicuksesta ihmeellisen tutulta.
"Luovuta nainen meille", sanoi mies jälleen, painaen seppeltä alemmaksi otsalleen.
Britannicus kietoi käsivartensa vapisevan tytön vyötäisille, ja asettuen miekkailuasentoon, virkkoi hän raivokkaasti:
"Hyvä, pojat. Jos teille eivät ole rakkaus ja kunnia kalliita, niin oppikaa kunnioittamaan voimaa."
Naurunrähäkkä seurasi näitä sanoja. Hengästyneinä juoksi joukko orjia aukean paikan poikki.
"Pidättäkää ne!" huusi etumainen. "Varas — murhaaja", mylvivät toiset.
Juopuneen ritarin miekka kalskahti Britannicuksen kalpaa vasten.
Mutta tuskin oli miekkailu alkanut, kun nuorukainen pudotti säilänsä.
Britannicus oli haavoittanut häntä käsivarteen.
Hurjapäisten nuorukaisten nauru tyrehtyi, kun he näkivät johtajansa kauhistuneena hoipertelevan taaksepäin. Hänen lähinnä seisova ystävänsä aikoi heittäytyä Britannicuksen kimppuun, mutta haavoittunut pidätti häntä.
"Sinä olet Britannicus!"
Prinssi tempasi valetukan päästään.
"No niin, hurjapää; minä olen prinssi Britannicus. Laskekaa minut menemään jos teille henki on kallis."