Orjat olivat saapuneet paikalle ja aikoivat miekoin ja väkipuukoin heittäytyä pakolaisia ahdistamaan. Mutta silloin irroitti nuori ritari valepartansa ja suunnaten suuret siniset silmänsä käskevästi hyökkääjiin, karjasi hän komentavasti: "Takaisin — nämä henkilöt ovat minun suojelukseni alaisia!"
Puhujan kasvojen näkeminen vaikutti kuin salaman isku Callistuksen orjiin.
Silmänräpäyksessä ryömivät kaikki polvillaan nuoren ritarin edessä ja suutelivat hänen vaippansa lievettä. Ritari oli Nero, keisari.
Mutta Britannicus oli aikaa tuhlaamatta kiiruhtanut Marcian kanssa eteenpäin. Molemmat hävisivät juuri Capitolinon juurella näkyvistä.
Callistuksen orjat luikkivat kotiinsa kertomaan haavoittuneelle herralleen tästä odottamattomasta välikohtauksesta.
"Me eroamme tässä", sanoi Nero kääntyen seurueensa päin ja kuuliaisella "Salve imperator!" hävisivät nuoret aatelismiehet paikalta, palaten kaupungin sisäosiin. Ainoastaan yksi jäi edelleenkin keisarin läheisyyteen.
Se oli Otho, keisarin uskottu.
Nero seisoi kauvan liikkumatta, ajatuksiinsa vaipuneena.
"Oletko huomannut Otho", sanoi hän viimein, kohottaen vaivoin haavoittunutta kättään, "kuinka Britannicus osaa miekkailla?"
Otho nyökäytti.