"Sidonko käsivartesi, Nero?"
Tämä teki kärsimättömän liikkeen.
"Anna olla! Se kyllä ehditään tehdä — —
"Minusta näyttää", mutisi hän, "että on aika jo ryhtyä varokeinoihin, suojellakseni itseni tuolta miekkailutaidolta."
XI LUKU.
AKTE.
Tiberin takana oli ylväs palatsi, joka hiljattain oli Neron toimesta rakennettu. Sypressejä kasvoi korkean portin kahden puolen.
Puutarhassa kukoistivat rehevät palmut ja ulkomaalaiset kukat. Vartija seisoi yöt päivät portilla pitääkseen jokaisen kutsumattoman vieraan loitolla talosta.
Yöllä, jolloin keisari niin odottamatta oli törmännyt yhteen velipuolensa kanssa, oli hän pian eronnut ystävästään Othosta lähteäkseen tuohon taloon, joka hänet usein näki ainoana vieraanaan.
Vartija tervehti kunnioittavasti kuultuaan tunnussanan, laski peitsensä ja sytytti tulisoihdun, joka samassa heitti häikäisevää valoaan portin sisäpuolelle, näyttäen tulijalle tietä. Tämä oli tuskin tarpeen. Varmoin askelin kulki Nero ovista, jotka näkymätön käsi avasi. Kuten taikaiskusta syttyivät tulet hiljaisessa palatsissa. Tuhat värillistä kynttilää leimahti tuleen, valaisten marmooriportaita sinervällä valollaan. Suurissa marmoorimaljakoissa värjyivät monet ruusut. Palmut näyttivät havahtuvan unestaan ja laskevan tervehtien suuret lehtensä levälleen. Mirhamin ja malobathrumin tuoksu täytti käytävät.