"Minä näen", vastasi caesari, "että sinä olet arvoiseni vastustaja.
Minä kunnioitan sinua siksi. Ojenna minulle kätesi, Pallas."
Rautatahtoinen kansleri astui Caesarin luo ja ojensi hänelle kätensä. Tämä piteli sitä lujasti omassaan, katsoen kansleria verenjanoisen tiikerin tavoin.
"Miksi tämä, keisari?"
"Hyvästiksi, Pallas."
Pallas kalpeni. Tämä kamala leikkiminen elämällä ja kuolemalla uhkasi häneltä viedä mielenmaltin.
"Miksi sinä otat minulta jäähyväiset caesar?"
"Koska sinä kuolet. Onko se sinusta ihmeellistä?"
"Ei."
"Sinä olit äitini uskollinen palvelija. Olet siistinyt minulle tien valtaistuimelle, ja olet — minun täytyy se tunnustaa — taitavasti hoitanut valtakunnan varoja. Kuolleen ansioita on kunnioitettava. Sen vuoksi saat sinä komeat hautajaiset. Minä itse tahdon osoittaa sinulle viimeistä kunnioitusta. Agrippina, keisarillinen äitini on sinua itkevä. Rooma pystyttää sinulle muistopatsaan ja historia on tekevä nimesi kuolemattomaksi."
Nero pudisti ministerin kättä. Sitten veti hän taskustaan pienen pullon ja ojensi sen Pallakselle.