Hänen suunnaton rakkautensa ja saalinsa ilmeni tässä ainoassa sanassa.
Kauvan seisoivat he siinä liikkumattomina, sanaa sanomatta.
"Miten pääsit sinä tänne?" kysyi Julia, keisarinnan istuuduttua kivellä ja vaivoin hengittäessä ummehtunutta ilmaa, johon Julia oli jo tottunut.
"Olen etsinyt sinua päivät ja yöt", vastasi keisarinna. "Maksoi paljon vaivaa, kärsivällisyyttä ja toivoa, ennenkuin sinut löysin. Keisarin äiti on ovela. Mutta viimeinkin sain kullalla voiton hänen kavaluudestaan. Hänen valtansa on murrettu — hän on nyt enään ainoastaan yksinäinen nainen, joka uneksii vaalentuneesta loistostaan."
Julia kuulosti tarkkaavammin.
"Mitä sanot? Onko Roomassa tapahtunut jotain?"
"Ja sinä kysyt? Roomassa tapahtuu joka päivä jotakin. Nero on kostanut sukumme puolesta. Pallas on kuollut."
"Pallas kuollut?"
"Murhattu."
"Jumala armahtakoon häntä! Hän on syntisenä ja rikosten painamana täältä eronnut. Hänessä on kukistunut Agrippinan vallan mahtavin edustaja. — Miten otti Britannicus vastaan tiedon tästä tapahtumasta?"