"Jumalan nimessä", vastasi nuorukainen, "minä vaadin teitä poistumaan tästä talosta."
"Mitä tahdot sinä?" nauroi Anicetus. "Astu syrjemmälle, orja, muutoin…"
"Mitä teillä on asiaa hänelle?"
"Etkö sinä sitä ymmärrä?"
"Mikä konnantyö!"
"Loruja! Tunnetko sinä tuon naisen elämän? Hänen syntinsä? Hänen paheellisuutensa? Hänen rikoksensa?"
"Jumalan tehtävä on rankaiseminen, ei teidän?"
"Houkkio!" kiljasi Anicetus. "Pois edestä taikka…" Hän tavoitti miekallaan orjaa. Mutta Agrippa väisti taitavasti. Hänen miekkansa kalskahti murhamiehen kypärää vastaan. Tusina sotilaita kävi kimppuun. Säilät risteilivät. Useitten terärautojen lävistämänä vaipui Agrippa verissään lattialle, vielä kuollessaankin sulkien murhaajilta tien tuon naisen luo, joka niin paljon oli pahaa aikaan saanut.
Agrippina oli kuullut melun, Agrippan puolustautumisen ja kaatumisen, murhaajien askeleet, jotka nyt hänen huonettaan lähenivät. Hetkellä, jolloin hän näki kuoleman silmiensä edessä, eikä missään pelastusta, heräsi hänessä jälleen ajatus, että hänen suonissaan virtasi Rooman caesarien veri, ja heittäen vaipan ympärilleen, astui hän rauhallisesti sisääntunkeutuvia vastaan.
Anicetus peräytyi, kun hän äkkiä seisoi vastapäätä tuota naista, joka ennen oli caesariakin mahtavampi, joka tällä silmänräpäyksellä esiintyi ihanampana kuin konsanaan.