"Mitä te tahdotte?" kysyi Agrippina ylvän ylenkatseellisin silmäyksin mitellen päällysmiestä. Tämän kädessä oli miekka; sen lappeella punersi Agrippan veri. Silloin avasi Agrippina vaippansa ja katsoen lattiamattoon, virkkoi hän kolkolla äänellä:
"Minä kiroan kohdun, joka on synnyttänyt Rooman suurimman murhamiehen, kiroan hänet itsensä, purppuran, Rooman ja Rooman valtakunnan. Vereni hänen päällensä…" Anicetuksen miekka tunkeutui hänen rintaansa. Verissään kaatui hän maahan, vääntelehtien kuoleman tuskissa. Sotilaat nostivat maton, jolle hän oli vaipunut ja asettivat sen keisarilliselle lepovuoteelle.
Anicetus läksi osastonsa kanssa huvilasta, mennäkseen ilmoittamaan keisarille hänen äitinsä kuolemasta.
XVIII LUKU.
AKAIASSA.
Agrippinan kuolema riisti Nerolta rauhan. Omantunnon tuskat kalvoivat häntä, kamalat harhanäöt karkoittivat hänet öisin vuoteestaan ja liian myöhään sai katua tekoaan, jolla oli ryöstänyt itseltään kaikista välikohtauksista huolimatta uskollisimman ystävättären. Paetakseen kiusallisia ajatuksiaan, lähti Nero Akaiaan, ilmoittautuakseen isthmiläisiin leikkeihin osanottajaksi.
Poppea seurasi mukana, samoin lukuisa joukko kaartin upseereja, joiden joukossa oli myös Antonius.
Korintissa astui caesar seurueineen maihin, sekottautuakseen heti samana päivänä kilpailijain joukkoon.
Korintti nukkui vuosisataista unta menneisyyden unelmissaan. Helleneistä oli tullut orjia Roomalaisten esiinnyttyä käskijöinä, ja Kreikan kukoistava kulttuuri oli joko rappeutunut tai siirtynyt Roomaan. Julius Caesarin annettua rakentaa uudelleen Korintin muurit, oli siitä ulkonaisessa suhteessa taas muodostunut pääkaupunki. Niihin aikoihin, kun valmistuksia leikkejä varten lopetettiin, näytti kaupunki kiistelevän Rooman kanssa maailman valtiudesta — ei aseellisen voiman suhteen, vaan taiteitten rikkauteen nähden, ja todellakin Korintti oli siihen aikaan maailman valtijatar. Viikkoja aikaisemmin oli vieraita kaikilta tunnetun maailman ääriltä virrannut Kreikkaan; siinä oli voimailijoita, vaununohjaajia ja laulajia ja heidän mukanaan tuhansia uteliaita, jotka eivät tahtoneet jättää näkemättä suurinta näytöstä, minkä maailma voi tarjota; sitäkin enemmän, kun huhu tiesi kertoa, että Nero, Rooman caesar, itse oli ottava mieskohtaisesta osaa kisoihin. Korintti muistutti sotilasleiriä, taikka paremmin maailman kaupan keskusmarkkinapaikkaa. Sirot laivat keinuivat satamassa, kaduilla tunkeili juhlapukuista yleisöä; korkeita virkamiehiä ajoi kallisarvoisissa ajoneuvoissa, uljaat ritarit korskuttelivat jaloja ratsujaan toreilla.
Eräs satamassa ankkuroiva kaleeri herätti yleistä huomiota. Se oli kuusisoutuinen alus. Kultainen emäpuu heijasteli auringon säteitä; purppuran väriset purjeet liehuivat tuulessa. Sirosti keikahteli se aaltojen harjalla. Jokainen kyseli sen omistajaa, kukaan ei kyennyt vastausta antamaan. Muutamia erikoisemman uteliaita oli pistäytynyt tiedustamassa asiaa prokonsuliltakin, mutta saanut siellä vastaukseksi vaan salamyhkäisen haltijain nykäyksen.