"Hän olisi sitä, jos minä olisin keisarinna."
"Minä teen sinusta keisarinnan niinpian kuin Oktavia on kuollut."
"Ah? Mikä lohdutus! Sinä osaat olla ivallinen, Nero. Vai tahdot sinä kohottaa minut valtaistuimelle hänen kuoltuaan? Kiitän tuosta ihanuudesta. Mutta minä tahdon hallita niin kauvan kuin olen vielä elossa. Siksi — tapa hänet."
"En koskaan", huusi Nero vihasta vapisevin äänin. "Täytyykö minun vereen tukehtua? Mistä minä häntä syyttäisin? Korkeintaan hänen viattomuudestaan ja halveksumisestaan, jota hän minulle osoittaa."
Poppea nauroi käheästi.
"Katsopas! Noinko inhimillisesti ajattelee Nero? Sinä et ole maineesi arvoinen, valtijaani. Ja sitäpaitsi, sinä olet, minun nähdäkseni, vielä lyhytnäköinen ja heikko. No kuulepas sitten — Oktavia tahraa huoneesi kunniaa, hän pettää sinua."
Kuului, miten Nero hyppäsi pystyyn.
"Sinä valehtelet!"
"Oh, sinä syytät minua sensijaan, että olisit kiitollinen. Todistajia voi olla muitakin, kuin minä."
"Ketä?"