Ääneti tekivät he työtään, tyttö lapiolla, mies verisellä miekalla.
Aamu hämärsi, kun he vihdoin peittivät Oktavian ruumiin maan poveen.
Silanus tallasi maan haudan päällä lujaksi, ojensi sitten kiittäen
kätensä surmatun ystävälle ja aikoi poistua.
Julia pidätti häntä.
"Minne aiot nyt, Silanus?" kysyi hän tarkastellen miestä levottomana.
Ritarin kasvot olivat jäisen rauhalliset.
"Sinne, missä harjoitetaan verioikeutta."
Tyttö ei häntä ymmärtänyt ja antoi hänen lähteä.
* * * * *
Mielettömyyden raivo oli noussut korkeimmilleen. — Rooma rypi paheissa, mutta vielä ei ollut tapahtunut se hirveä rikos, joka oli oleva Roomalaisen pakanuuden tuho.