Nero oli yksin. Hänen elämänsä vieri nopeasti sitä päämäärää kohti, jonka kohtalo oli hänelle varannut. Yhtään entisistä uskotuista ei ollut enään elossa hillitsemässä hänen rajattomia intohimojaan, ja Poppea, kerran purppuran saatuaan, unohti kaikki rajat, jotka luonto on asettanut naiselle ja ihmiselle. Viimeisen salaliiton jäsenet oli sikäli kuin niitä oli kiinni saatu, mestattu. Senecakin oli ollut pakotettu avaamaan suonensa.
Niin riehui Nero entisten uskottujensa ruumiiden ylitse, säästämättä ystävää yhtä vähän kuin vihollista; kruunattu villipeto, joka tukahdutti rikoksensa häpeään, katumuksensa vereen; ja hänen alinomaisena kiihoittajanaan oli Poppea, jonka nautinnon himoa ei mikään näyttänyt tyydyttävän.
Mitä mietti tämä nainen nyt levätessään mukavasti silkkipatjoilla palatsinsa katolla ja antaessaan katseensa liidellä yli Rooman, tuon mahtavan Rooman, joka oli alistanut valtikkansa alle koko maailman, mutta jolta puuttui rohkeutta temmata purppura Poppeanlaisen henkilön harteilta…
Kun Nero astui hänen luokseen, kuiskasi hän jotakin hiljaa tämän korvaan. Imperatori näytti ensin hämmästyvän, mutta sitten välähtivät hänen väsähtäneet silmänsä kummallisesti. Hän paukutti käsiään, ojensi sitten ne Rooman yli ja nauroi hillittömästi. Poppean katse riippui kiinteästi hänessä, ja aivan kuin ymmärtäen hänen salaisimmat ajatuksensa, lähetti Nero kohta orjan kutsumaan Anicetusta. Caesarin uskottu on pian paikalla; Nero esitti hänelle suunnitelman, joka sai yksin Agrippinan ja Oktavian murhaajankin vapisemaan. Mutta hyvin tietäen vastustelemisesta seuraavan epäsuosion, hymyili hän vaan ja oli samaa mieltä käskijänsä kanssa. Muutamia tunteja myöhemmin kerääntyi keisaria lähinnä vaikuttavimman miehen taloon suuria joukkoja huonointa väkeä mitä Roomasta löytyi. Siellä tehtiin tavallista harvinaisempi salaliitto, suunniteltiin rikos kansaa vastaan sellainen, jonka vertaista ei historia toista tunne.
* * * * *
Rooma lepäsi unessa. Korkeat talot heittivät kuutamossa ahtaille kaduille tummia varjoja. Rooman rakennukset olivat enimmäkseen yläosaltaan puisia ja tulen vaaraa silmällä pitämättä laadittuja. Kaupungissa olivatkin tulipalot sentähden hyvin tavallisia ja oivallisesti järjestettyä palokuntaa saatiin kiittää, ettei valkea ollut päässyt vielä koskaan ylivoimaisesti riehumaan.
Tänä yönä olivat muutamat myöhästyneet jalkamiehet kulkiessaan Circus Maximuksen ohi huomaavinaan palon käryä. Säikähtyneinä riensivät he Palatinin ja Callian kukkuloitten välillä olevalle markkinapaikalle, missä kauppiaat puisissa rakennuksissaan säilyttivät erilaisia öljyjä ja muita tulenarkoja tavaroita. Lähelle tullessaan näkivät he paksun savupilven kierivän mustan, suunnattoman käärmeen tavoin tyyneen yö-ilmaan. Liekit loimusivat rajusti taivasta kohti ja hetken kuluttua seurasi räjähdys, joka pani koko kaupungin tärisemään. Kauhistuksissaan pakenivat uteliaat, kulettaen huudon "Tulipalo" kautta unestaan herätetyn Rooman. Ajatuksen nopeudella levisi punertava loimu koko sirkuksen puoleiselle taivaalle, ja liekit äkkiä nousseen tuulen kannattamina valloittivat yhä uusia taloja. Suuret merkkitorvet alkoivat mylviä, liekkien valaisemassa kaupungissa olivat pian kaikki jalkeilla. Pelästyneitä, typertyneitä naamoja pisti kaikkialta ovista ja ikkunoista esille.
Nyt karahutti keisarillinen sammutuskunta palopaikalle. Roomassa majaileva toinen legioona marssi niinikään joukkueissa, joita kutakin komensi upseeri, yhdettätoista kaupunginosaa kohti. Mutta ennenkuin se sinne oli ehtinyt, paloi kahdestoistakin kaupungin osa, jossa olivat lukuisat hyyryhuoneustot.
Kauhu oli vallannut ihmiset. Tuhansia tunkeili pakoon pyrkien ahtailla kaduilla. Pakenevien kirkunaan sekaantuivat upseerien komentohuudot.
Nyt suihkusivat ensimäiset vesisateet liekkeihin. Mutta ne hukkuivat kohisevaan tulimereen. Tuuli oli kiihtynyt ja lennätti liekkejä talosta toiseen sellaisella nopeudella, että ihmiset eivät enään kaikkialla ehtineet paeta asunnoistaan; nyt ojentelivat lieskat ahnaasti kieliään jo Palatininkin yli. Kauhun valtaamina katselivat ihmisjoukot luonnonvoimain raivoa. Kaikki näyttivät kadottaneen arvostelukykynsä, orjat, ritarit, aateliset, porvarit; ainoastaan sotilaat säilyttivät kylmäverisyytensä. Tuli lensi kuin siivillä kaupunginosasta toiseen. Palatini oli yhtenä ainoana leiskuvana merenä, siellä täällä leimahtivat liekit taivaalle jo Veliassa ja Esqvilinissa. Pohjoisessa olivat Mascenan puutarhat viidennessä kaupunginosassa vaaran uhkaamia. Mutta siellä oli vastassa pääosa keisarillista palovartiostoa, jonka onnistui yliluonnollisin ponnistuksin pysähdyttää liekit vanhalle Serviuksen muurille. Lännen ja lounaan puolella paloi kaikki: Velabrum, eläintori ja Aventini Kapitolinus-vuoreen, Tiberiin ja kaupunginmuuriin saakka.