Paavali kohotti nuhtelevasti kättään.
"Minkälaisia sanoja, Narsissus! Jätä Jumalalle rangaistus ja kosto. Maailman tapahtumat rakentuvat yksilöiden kohtaloista. Meidän kuolemamme vahvistaa uutta elämää, josta mestarimme on ilmoittanut. Hän joi kalkin pohjaan. Miksi me epäröisimme tehdä samoin, me, jotka olemme kutsutut hänestä todistamaan, näyttämään että henki elää, vaikka ruumis tapettaisiinkin?"
"Ja miten luulette antautuvaisuudellanne sovittavanne rikoksenne; olettehan polttanut Rooman", sekaantui eräs sotilas keskusteluun.
"Kristityt eivät ole Roomaa polttaneet, poikani", vastasi Paavali.
"Joka sillä tavalla sanoo, panettelee meitä."
"Keisari sen sanoi", vastasi sotilas.
"Niinpä panettelee sitten keisari meitä", virkkoi Paavali. "Ehkä tietämättään, sillä hän ei tunne meitä."
"Ohoh, hän tuntee teidät", vastasi sotilas halveksivasti. "Te olette isänmaan vihollisia; siksi olette sytyttäneet kaupungin ja kieltäneet kuuliaisuuden jumalalliselta Nerolta."
"Me kunnioitamme keisaria, poikani, niin suuresti kuin se meille on sallittua ja hänelle hyödyllistä", vastasi Paavali. "Me uhraamme keisarin onneksi mutta uhrimme on pyhitetty Jumalalle; ei keisarille, vaan hänen puolestaan. Me emme maksa pahaa pahalla, sillä meidän uskontomme on kärsimistä."
Sotilas kääntyi vaieten pois. Muuan centurio antoi merkin. Torven törähdys kuului.
Kilpa-ajot, joilla näytännöt oli aloitettu, olivat lopussa. Kahdet vaunut olivat pirstoina areenalla, kahden ajajan ja kolmen hevosen ruumiit viruivat pirstojen joukossa.