"Se onkin tarpeellista", vastasi vaimo, "sillä lihavarastomme alkaa loppua."
Mies vihelti ja erään kallion takaa hyppäsi haukkuen ja häntäänsä heiluttaen jättiläiskokoinen koira, iloisesti laskien eturuumiinsa maahan ja katsellen isäntänsä silmiin. Mutta vielä vitkasteli metsämies. Hänen huolestuneesta katseestaan voi päättää, että hän pelkäsi jonkun vaaran uhkaavan. Huolellisesti tarkastelivat hänen silmänsä läheisiä kukkuloita.
"Eikö sinua pelota, Prasuta?" kysyi hän, hyväillen lasta, joka oli juossut hänen luokseen. Vaimo astui nyt taas ulos. Hän oli kookas, muutaman tuuman pitempi kuin mies, ja kaunismuotoinen vartalo näytti notkeudessa ja voimassa jättävän miehen kauas jälkeensä. Pitkä, punertava tukka, joka verhosi vaipan tavoin yläruumista, suuret silmät ja puhe ilmaisivat hänen olevan friisittären. Mies puhui murteellista gallian kieltä käyttäen runsaasti roomalaisia sanoja.
"Mitä minun pitäisi pelätä, ystäväni?" virkkoi hymyillen Prasuta.
"Roomalaisia", vastasi mies synkästi.
Prasuta ravisti päätään.
"Ne eivät tänne tule, Markus. Mistä tämä äkkinäinen huoli? Olemmehan täällä asuneet rauhassa jo vuosikausia. Rankaisematta sitäpaitsi ei kukaan tule minua hätyyttämään."
Miehen katse tarkasteli hyväillen vaimon vartalon voimakkaita muotoja.
"Tiedänhän, että olet uljas ja vahva", virkkoi hän, "mutta ylivoima voisi sinutkin lannistaa. Mutta ainakin tahdon sinun kanssasi kuolla, jos Jupiter tämän kohtalon sinulle olisi valmistanut."
Hän oli hetken aikaa vaiti ja jatkoi sitten: