Kun Markus palasi hurjalla kiireellä Devanuksen kera kotilaaksoonsa, tapasi hän tupansa hehkuvana hiilikasana. Lähellä makasi kuollut elättihirvi ja kaatuneitten roomalaisten keskeltä hän löysi vaimonsa verisen tapparan.
Miehet eivät tuhlanneet aikaa sanoihin. He katsahtivat merkitsevästi toisiinsa ja syöksyivät sitten nopeammin kuin olivat tulleet poistuneitten jälkeen.
XXIII LUKU.
LÖYDETTY JA TAAS KADOTETTU.
Poppea ei ollut voinut unohtaa tuota uljasta taistelijaa, joka niin uskomattoman voitokkaasti oli otellut härän kanssa arenalla. Alituisesti näki hän miekkailijan kuvan silmiensä edessä. Hän oli kiivennyt kaikki asteet, jotka hänen kunnianhimonsa oli hänen eteensä asettanut. Hän oli keisarinna; vieläpä enemmänkin: hän vallitsi caesaria ja Roomaa. Hänen viittaustaan totteli maailma. Saavuttuaan näin pitkälle hänen rauhaton sielunsa etsi uusia päämääriä. Hänen aistillisuutensa, tähän asti alistettuna kunnianhimon palvelukseen, etsi uusilla aloilla tyydytystä, ja kun Nero ei enään voinut häntä hyödyttää, kävi tämä hänelle ikävystyttäväksi, alkoipa hän vähitellen vihata keisarillista puolisoaan. Ja äkkiä nousi hänessä ajatus: Mitä — jos Neroa ei olisi olemassa? Tosin Nero oli caesar — mutta Poppea oli keisarinna. Neron läsnäolo asetti hänen elämälleen epämieluisia rajoituksia, jotka ajanoloon tuntuivat sietämättömiltä sellaisesta ihmisestä kuin hän.
Mitä — jos hän liittoutuisi jonkun miehen kanssa, yhtä rohkean, yhtä kunnianhimoisen kuin hän itsekin, tämän vaarallisen suunnitelman toteuttamiseksi? Sopivan miehen hän luuli tavanneensa rohkeassa härkätaistelijassa, jonka pelottomuus oli osottautunut yli kaiken epäilyksen. Eikö tuolla miehellä ollut povessaan jotakin vihaa roomalaista yhteiskuntaa vastaan, kun hän rohkeni astua kristityn puolesta arenalle, missä joukkojen ratoksi taistelevat kuolemaan vihityt orjat? Eikö hän voisi sopivalla tavalla tuota vihaa käyttää hyväkseen?
Jospa onnistuisi saada tuo mies pauloihinsa, jospa hänen onnistuisi tuon miehen kanssa kulkea ruumiin yli, joka yksin nyt seisoi hänen tiellään? — Poppea ei ollut niitä, jotka antavat suunnitelmien vanhettua. Eräänä aamuna kun Nero oli Neapelissa, kutsutti hän luokseen Anicetuksen.
Tämä tuli ja kyseli kunnioittavin sävy kasvoillaan keisarinnan asiaa.
Poppea puhui kaikenlaisista valtioasioista ja keisarillisesta taloudesta, kunnes hän vähitellen näitä sivuteitä tuli viimeisiin sirkusnäytännöihin.
"Se oli mieltäkiinnittävin taistelu, mitä koskaan olen katsellut", huomautti hän ohimennen.