"Kristuksen nimessä", rukoili lapsi, "olkaa armollisia! Mitä olen minä tehnyt? Mitä aiotte minulle?"
Nero hymyili.
"Katso tuota ruumista", sanoi hän Poppeaa osoittaen ja silmäillen samalla kiinteästi tyttöä. Tämä huomasi vasta nyt ruumiin ja kirkasi kauhusta.
"Tuo kuollut on keisarinna Poppea", sanoi Nero. "Sinä olet hänet murhannut."
"Minä? Kristuksen kuoleman kautta — minä vannon olevani syytön tähän rikokseen."
"Et kuitenkaan, kristitty", vastasi Nero, "sinä vannot väärin." Sitten kääntyi hän Locusteen, joka enenevällä uteliaisuudella seurasi näytelmää.
"Tämän tytön", sanoi hän tiukasti, mutta niin hiljaa, että vaan Locuste sen kuuli, "täytyy tulla mielipuoleksi."
"Mutta…" yritti Locuste väittää; Nero kuitenkin painoi hänet takaisin istuimelleen.
"Joko sinä kuolet tunnissa mestauslavalla, taikka hankit puolessa minulle myrkyn."
Eukko nyökäytti innokkaasti päätään. "Jättäkää minut kahden kesken hänen kanssaan", virkkoi hän hiukan mietittyään.