Caesar pysähtyi odottamaan jotakin.
Kahden pretoriaanin välissä astui esiin nainen. Hänen jättiläisvartalonsa oli paljoa pitempi kuin saattajainsa. Kullan värinen tukka liehui valtoimenaan tuulessa. Kirkkaat, siniset silmät katselivat puolittain epätoivoisesti, puolittain uhmailevasti ihmismerta, pysähtyäkseen kauhun kivettäminä kammottaviin soihtuihin. Hän talutti kädestä poikaa, joka oli nähtävästi vasta muutaman vuoden vanha, mutta yhtä rohkearakenteinen kuin äitikin. Sotilaat sitoivat naisen tukastaan vaunujen takaosaan ja nostivat lapsen hänen syliinsä. Mutta kun hän tahallaan sen pudotti, sitoivat he sen hänen rinnoilleen, köyttäen hänen kätensä samalla selän taakse.
Nero katseli hymyillen toimitusta. Nyt nykäisi hän hevosia ohjaksista. Kansa riemuitsi. Verkkaan kiersivät vaunut rataa. Friisitär seurasi. Hevoset alkoivat kiihdyttää vauhtiaan, kunnes ne nelistivät parhaansa mukaan areenaa pitkin. Perässä juoksi Prasuta, Markuksen vaimo ähkyen, verinen vaahto huulillaan. Hänen kaulassaan riippui lapsi. Henkeään pidätellen katseli kansa naista, joka osottautui melkein kestävämmäksi kuin uljaat arabialaishevoset. Äkkiä alkoi nainen horjua ja kaatui. Kuolemassaankin hän kuitenkin varoi lastaan, heittäytyen ympäri ja jääden seljälleen laahaamaan maata, lapsen saamatta minkäänlaista vammaa. Tällävälin nelistivät hevoset piikkiruoskan kiihoittamina raivoisasti eteenpäin.
Kukaan ei tämän näytelmän aikana joutanut huolimaan puutarhan keskellä palavista soihduista. Vahditkin olivat lähentyneet areenaa, nauttimaan näytelmästä. Samalla hetkellä kuin Nero, oli Antoniuskin saapunut puutarhaan. Päästyään vankilasta, oli hän kuullut kammottavasta juhlasta, jolla Nero nyt huvitti roomalaisia, ja aavistaen Julian olevan mukana onnettomien joukossa, oli hän tunkeutunut puistoon. Jo paloivat soihdut, jo kuuluivat tuskanhuudot, kun Antonius, tuskin enään järjillään tätä inhoittavaa teurastusta nähdessään, kiisi rivien välitse etsien, huudellen aina samaa nimeä, kunnes eräältä pieneltä kummulta tuli heikko vastaus.
Siellä oli Julia.
Hän oli liekkien ympäröimänä; mutta pyövelit eivät olleet enään häntä sytyttäissään olleet kovin virkaintoisia. Niinpä eivät liekit olleet vielä tarttuneet hänen ruumiiseensa Antoniuksen saapuessa. Tämä ei tiennyt muuta keinoa tulen sammuttamiseksi, kuin heittäytyä itse liekkeihin, tukahuttaen ne omalla ruumiillaan. Vinhasti iski sitten hänen miekkansa vitjoja, joilla Julia oli kytketty paaluun. Ne antoivat perään ja Antonius tempasi tiedottoman tytön syliinsä, syöksyen pitkin harppauksin puiston lävitse.
Nero kiisi juuri viimeistä kertaa areenan ympäri, kun huuto, niin raivoisa, niin järisyttävä kajahti puutarhassa, että kansa joutui pakokauhun valtaan.
Markus harppasi vaimonsa ruumiin vierelle. Kukaan ei häntä tuntenut. Hän kantoi gallialaisen tavan mukaan hiustöyhtöä ja oli muutoinkin gallialaisessa puvussa. Hänen rinnallaan seisoi Silanus, niinikään gallialaisessa asussa. Kaikki tuijottivat mieheen, joka piti käsivarsiaan taivasta kohti ojennettuina ja näytti joka silmänräpäys voivan sortua yliluonnollisen tuskan painosta. Silloin kuiskasi hänen kumppaninsa jotakin hänen korvaansa. Hänen käsivartensa laskeutuivat, hänen vartalonsa näytti kasvavan. Hän astui caesarin luo, kumartui syvään ja virkkoi niin hiljaa, että vaan keisarillinen vaununohjaaja sen saattoi kuulla:
"Galba ante portas."
Ohjakset putosivat Neron kädestä. Hänen koko ruumiinsa vapisi.