"Niin teki. Mutta laivoissa ei olekaan viljaa!"
"Ei ole viljaa?"
"Ei. Nero on pettänyt meitä. Niissä on Niilin hiekkaa hänen gladiaattoreitaan varten."
"Mitä? Hiekkaako viljan asemasta? Ja Galba marssii Roomaan? On ehkä jo porteilla? Olemme hukassa! Me kuolemme nälkään! Alas petturi! Alas Nero! Kuolema Nerolle! Eläköön Galba! Eläköön senaatti!"
Kun aamu sarasti, vallitsi Roomassa vallankumous.
XXVII LUKU.
NEMESIS.
Kun Julia tointuessaan avasi silmänsä, näki hän olevansa yksinkertaisesti sisustetussa huoneessa. Sisäänkäytävässä seisoi miekkaansa nojaten Antonius. Kuutamon hopeisessa loisteessa erottautui hänen voimakas vartalonsa teräväpiirteisenä ympäristöstä. Tuskin oli Antonius kuullut Julian liikahtavan, kun hän kiirehti hänen luokseen.
"Enkö minä olekaan kuollut?" kysyi Julia heikolla äänellä. "Uneksinko? Vai olenko toisessa maailmassa? Onko se sittenkin ihanaa todellisuutta, että näen sinut edessäni, että sinun käsivartesi kiertyvät hellästi uumilleni, että sinun silmäsi katsovat minuun huolehtien, lempien?"
Antonius sulki hänen huulensa hellin suuteloin.