Kansa kävi pian välinpitämättömäksi uutta hallitsijaa kohtaan. Kaarti nurisi ja sen tyytymättömyys pian levisi muihinkin armeijan osastoihin.
Sillä kannalla olivat asiat kun Antonius, vietyään Julian ja Lucrezian campanialaiseen maataloon, palasi Roomaan ilmoittautuakseen keisarillisen kaartin päällikölle, jona edelleenkin oli Tigellinus, ja pyytäen häneltä eroa upseerinvirastaan. Samana päivänä kuin hän saapui Roomaan, vietiin Locuste, Neron myrkynsekoittajatar, mestauslavalle.
Tigellinus, joka niin halpamaisesti oli pettänyt Neroa, ei tuntenut syitä, jotka saivat everstin luopumaan paikastaan, ja hän kuunteli määrätyllä tyydytyksellä tämän kertomusta. Tyytymättömänä uuteen herraansa, joka maksoi huonosti ja asetti korkeita sotilaallisia vaatimuksia, toivoi keisarillisten joukkojen johtaja taas löytävänsä Antoniuksesta sopivan apumiehen pannakseen toimeen uuden kavalluksen.
"Minä esittelen sinut imperatorille", sanoi hän. "Tänä levottomana aikana ei tarvita suuria anteeksipyyntöjä lipuilta lähtemisesi vuoksi. Tunnettu tosiasia, että olit Neron vihollinen, riittää suosittelukseksesi. Katso sitten kuinka tulet häneen olemaan tyytyväinen."
"Minä en tule muodostamaan minkäänlaista arvostelua enään imperatorista", vastasi Antonius, "sillä en aijo enään jäädä paikalleni keisariuden palvelukseen."
"Sinä aiot siis erota ainaiseksi?" kysyi kenraali ihmeissään.
Antonius myönsi.
"Oletko tyytymätön Galbaan?" urkki Tigellinus.
"En tunne häntä."
"Miksi sitten tahdot jättää kotkat, joita niin kauvan olet palvellut?"