Antonius antoi pois miekkansa ja riisui yltään kallisarvoisen vaipan, joka ilmaisi hänen ritarillista arvoaan. Siten oli hän ottanut ratkaisevan askeleen, joka vei hänet ulos aikaisemman elämänsä piiristä. Se oli sisältänyt loistoa, rikkautta, kunniaa ja mainetta, mutta ei totuutta, jota tämä uuden uskon ritari ennen kaikkea etsi.
Omaisuutensa hän jakeli köyhille, pitäen itse vaan sen verran, että kykeni suojelemaan Juliaa ja sairasta Lucreziaa puutteesta. Sitten jätti hän Rooman, lähteäkseen rakastamansa naisen ja suojattinsa kanssa siihen kaupunkiin, joka yleni idässä toisena tulevaisuuden kaupunkina Rooman rinnalla. Messiaan vaikutuspaikoille tahtoivat he perustaa itselleen uuden kodin. — Jerusalem oli sen pienen seurueen päämäärä, joka eräänä syysaamuna astui laivaan Ostiassa, jättääkseen ainaiseksi Italian mantereen.
Antonius seisoi aluksen kannella sen enenevällä nopeudella poistuessa rannasta. Yhä epäselvempänä häämötti manner, kunnes se kapeana viivana uiskenteli taivaanrannalla, häviten viimein kokonaan näkyvistä.
Julia viittasi kaukaisuuteen. Aurinko nousi juuri purppuran punaisena, hehkuvana kiekkona merestä heittäen heijastelevia säteitään aalloille.
"Valo voittaa", virkkoi Julia ihastuksissaan, tarkastellen komeaa näytelmää.
Antonius syleili häntä ääneti. Lähellä istui sairas Lucrezia, höpisten itsekseen maasta, johon he nyt matkustivat, jossa ei ollut murhia eikä verta.
* * * * *
Italiassa oli syttynyt kansalaissota. Asema Roomassa oli käynyt yhä jännittyneemmäksi, joukkojen mieliala yhä uhkaavammaksi. Varsinkin voimakas reiniläisarmeija oli kuohuksissaan, ja suojellakseen itseään alapäällikköjensä juonilta lähetti Galba uskottunsa Aulus Vitelliuksen Kölniin. Vitellius oli sotilaille tunnettu entisenä Neron ystävänä; hänen luonteensa oli jokseenkin sovelias tyynnyttämään sotilaita, sillä aristokrati hän ei ollut koskaan ollut, eikä hän sellaisena esiintynytkään. Niinpä Mainziin sijoitetut legionat hetimiten uuden päällikkönsä saapumisen jälkeen huusivat hänet imperatoriksi. Samaan aikaan nousi Lusitaniassa Salvius Otho, entinen Neron suosikki, hehkuvan kunnianhimonsa kannattamana pyrkien itse sille valtaistuimelle, jolle hänen kerran oli täytynyt luovuttaa oma vaimonsa. Siten oli Rooman valtakunnassa kolme Caesaria, ja heidän törmätessä vastakkain syntyi yksi historian verisimpiä kansalaissotia.
Othon puolesta vaikutti Roomassa kaksi upseeria, joita hehkuva viha Roomaa kohtaan kannusti taas heittämään palavan soihdun keisarilinnaan. Nämä miehet olivat Markus ja Silanus. Ensimainittu oli kaartissa hyvin tunnettu ja suosittu; jälkimäisellä oli senaatissa suuri kannatus. Markus sai Tigellinuksen loistavilla lupauksilla salaa luopumaan Galbasta. Silanus keräsi senaatissa kaikessa hiljaisuudessa puolueen, joka tunnusti uuden caesarin. Ja Vitelliuksen tehdessä Reinillä suuremmoisia sotavarustuksia, kiiruhti Otho suoraan Roomaan. Ainoastaan muutamien ystävien seuraamana hän öiseen aikaan ratsasti pääkaupunkiin. Taas lensi hänen katseensa, kuten kerran ennenkin, uhkaavana keisarilinnaa kohti, jossa nyt Galba pahaa aavistamatta nukkui pretorianien keskellä.
Otho riensi Zitadelleen. Sinne kerääntyneet pretorianit tervehtivät häntä caesarina, samoin Galban suututtama meriväki. Tammikuun 15 päivän aamuna karahutti Otho sotilasparven etunenässä Rooman läpi. Kukaan ei aavistanut, mitä oli tekeillä. Galba laskeutui juuri Palatinilta, jossa hän oli ollut uhraamassa Apollolle, kun katu täyttyi sotilaista.