Lucrezian olivat ensimäisten raskaiden piirityskoneiden viskaamat, kaupunkiin putoavat kivimöhkäleet säikähdyttäneet tylsämielisyydestään. Kummallinen rauhattomuus oli hänet vallannut; hänen järkensä oli käynyt selvemmäksi viimeisten veristen viikkojen kuluessa, niin että hän käsitti missä hän oli ja mitä hänen ympärillään tapahtui.
Oli hehkuvan kirkas kesäkuun päivä, kun roomalaiset, vallattuaan Antonian linnan, kävivät ratkaisevaan rynnäkköön Temppelivuorta vastaan. Taisteluiden ja hirveän nälänhädän harventaman armeijan sydänjoukot puolustivat pyhäkköä. Aikaisin aamulla alotti Titus pommituksen. Valtavat kallionlohkareet sinkoilivat ilmaan ja putosivat kauhein jymähdyksin maahan puolustajien alueelle, murtaen muurit, ruhjoen kaiken, mikä alle sattui. Samaan aikaan alkoi jalkaväki rynnäkön. Osastoittain kaatui hyökkääjiä puolustajain kivien murskaamina ja miekkojen silpomina. Juutalaiset valoivat kiehuvaa pikeä roomalaisten päälle ja kenen näistä onnistui kiivetä muurille saakka, häntä kohtasi siinä hirveä kuolema. Äkkiä kajahti tuhansista suista maata järisyttävä huuto: "Temppeli palaa!"
Loppumattomana joukkona kuin lukematon muurahaisparvi syöksyivät Rooman legionat eteenpäin kaatuneitten veljiensä yli. Heidän voimansa saivat aina vahviketta yhä uusilta perästä tulevilta joukoilta, kun taas juutalaisten soturien taistelukyky alkoi vähetä, heidän joukkojensa arveluttavasti harventuessa.
Paksu tulipatsas leimahti temppelistä taivaalle. Julia oli vavisten
hiipinyt Antoniuksen turviin. Melu oli käynyt huumaavaksi.
Haavoittuneitten huutoihin sekaantui taistelun pauhina. Taivas punertui
Jehovan temppelistä syöksyvien liekkien valosta.
"Missä on Lucrezia?" kuiskasi äkkiä Julia, silmäillen kauhistuneena ympärilleen.
Antoniuskin säikähti.
"Hän oli juuri täällä", vastasi hän, kiiruhtaen ovelle ja äänekkäästi huutaen tytön nimeä. Kukaan ei vastannut.
"Lucrezia", huusi Antonius uudelleen. Silloin tuntui hänestä kuin olisi äkkiä taistelun melu tauonnut, kuin olisi yliluonnollinen voima pakottanut hetkeksi sekä hyökkäävien, että puolustajien miekat laskeutumaan. Kuin magnetisen voiman vetämänä suuntautui hänen katseensa palavaan temppeliin. Sen korkeimmalla harjalla seisoi naisolento, tukka hajallaan, kädessä juutalaisten lippu. Pieneksi hetkeksi tuntui hiljaisuus syntyneen; selvään ja kirkkaasti kuului halki ilman riemuisa huuto: "Kristuksen, voittajan edestä!"
"Lucrezia!" huusi Antonius epätoivon voimin. Mutta ilmestys oli kadonnut. Savu ja liekit peittivät paikan missä tyttö oli seisonut…
Illalla oli pyhäkkö roomalaisten hallussa. Vangittujen joukossa olivat Antonius ja Julia, jotka roomalaisina vietiin Tituksen eteen ja armahdettiin. Kun kahdeksantoista päivän kuluttua myöskin Sionin vuori oli vallattu, kun lähes puolen miljoonaa ihmistä oli menettänyt henkensä ja Jerusalemista oli jälellä vaan savuavat rauniot, silloin sai Antonius luvan asettua muutamien roomalaisten veteranien kanssa asumaan kukistetun kaupungin paikalle.