Hän otti kirjeen ja vetäytyi salia ympäröivien marmoripatsaiden luomaan varjoon.
Sitten avasi hän sykkivin sydämin kirjeen ja luki:
"Livia voittanut. Poikani, hänen kauneutensa hurmaamana, antanut houkutella itsensä ilmaisemaan suunnitelmamme. Livian sanansaattaja matkalla palauttamaan Narsissusta. En onnistunut häntä pidättämään. Livia paennut Ostiaan. Kahdeksan päivän kuluttua voi Narsissus olla täällä. Sitä ennen täytyy ratkaisun meidän hyväksemme tapahtua. Pidä huoli tehtävästäsi…"
Agrippina kalpeni vihasta Markusta, Pallaan poikaa kohtaan, joka niin huonosti oli tuota naista ymmärtänyt. Hän ei kyennyt käsittämään noita sankareita, jotka silloin, kun heidän pitäisi viisaudella taistella, ovat niin kykenemättömiä. —
Mutta mitä hyödyttäisivät perästäpäin tulevat vihan puuskaukset!
Asema oli muuttunut. Mikä oli tähän asti ollut vielä kaukaisuudessa, sen siirsi tämä tieto lähimpään tulevaisuuteen. Nykyisyys astui taustalle. —
Hänen täytyi toimia. Hetki oli tullut, jolloin hänen voimansa oli asetettava vaaralliseen koetukseen. Ainoa ehto voittoon oli nopeus, kaiken menestymisen avain. —
Hän seisoi yhäti, silmät miettiväisinä lattiaan kiinnitettyinä, kädessään tuo turmiollinen kirje. Miesten silmät tarkastelivat tutkivaisina hänen kasvojaan. He odottivat merkkiä saada poistua.
Mutta Agrippina palasi nopein askelin takaisin heidän luokseen.
"Seuratkaa minua!" käski hän, kulkien toiseen päähän salia, joka siellä muuttui avaraksi pylväskäytäväksi. Agrippina oli pistänyt vahataulun, joka sisälsi Pallaan tärkeän tiedonannon, togansa liepeeseen ja keräsi nyt miehet ympärilleen, koettaen itse näyttää hyvin hämmästyneeltä.