Viimeisen kerran sulki hän armaan tytön syliinsä, viimeisen kerran yhtyivät huulet lyhyeen jäähyväissuuteloon. Syvästi katsoi neito Silanuksen silmiin, aivan kuin olisi tahtonut hänen sieluunsa tunkea. Sitten riistäytyi hän irti ja kiirehti kuin pelästynyt metsäkauris pois, häviten pian hautapatsaiden varjoon.
Silanus katsoi hänen jälkeensä ja ensi kerran elämässään itki tämä mies. Verkkaan alkoi hän astella samaa tietä, jota Oktavia oli kiiruhtanut. Etäämpänä näyttäytyi vielä kerran neidon kantotuoli, jota uskolliset orjat kiidättivät eteenpäin. —
* * * * *
Tuskin oli ritari poistunut hautapatsaan luota, kun sen takaa kohottautui varovasti mies. Hän oli jo elähtänyt ja hänen kasvoilleen olivat paheet lyöneet leimansa; mutta puku oli ajan tavan mukaan erinomaisen loistelias. Mies oli Anicetus, prinssi Domitiuksen uskottu.
Hänen kasvonsa vääntyivät inhoittavaan irvistykseen, kun hän vaanien silmäili ympärilleen. Sitten järjesti hän pukuaan, joka maassa maatessa oli joutunut epäkuntoon, ja kulki jonkun matkaa tietä kaupunkiin päin, saapuen pian paikalle, missä orja odotti häntä hevosen kera.
Täyttä laukkaa ajoi Anicetus sitten Rooman tietä, jolla liike taas vähitellen elpyi.
II. LUKU.
AGRIPPINAN SUUNNITELMAT.
Claudius, maailman hallitsija, istui työhuoneessaan ja kuunteli ministeriensä selontekoja. Nämä seisoivat kunnioittavan matkan päässä hänestä ja lukivat vahatauluista muistiinpanojaan. Siinä oli Pallas, valtakunnan raha-asian hoitaja, lukien laskelmiaan; Narsissus tuoden tietoja Ylä-Germaniaan lähetetyn Pomponius Sekunduksen toimista; Callistus, jonka oli tehtävä esitys saapuneista anomuskirjeistä, armahduspyynnöistä ja oikeusasioista. Viimemainittu oli juuri lopettanut, ja keisari ilmoitti ystävällisin päännyökkäyksin vastaanoton päättyneen. Silloin alkoi Pallas uudelleen puhua:
"Suo anteeksi, Caesar, että minun vielä silmänräpäykseksi täytyy pyytää sinua kuulemaan minua. Vakoojani ovat saaneet selville seikkoja, jotka mielestäni ansaitsevat tulla valtakunnallisten asioiden yhteydessä sinulle esitetyiksi."