"Muistat kaiketi vielä erään pienen kohtauksen Ostiassa?"
"Tokko minä muistan? Sinä olit kyllin julkea tunkeutuaksesi veljeni maataloon."
"Rakkaus oli noussut päähäni. Älä nimitä sitä julkeudeksi. Sano: päihtymys. Mutta samapa se — minä tulin luoksesi vierailulle."
"Sinä luulit minun olevan yksin kotona. Mutta veljeni olikin saapuvilla ja antoi sinulle sellaisen selkäsaunan, että kiemurtelit kuin mato hänen kynsissään."
"Vaiti, nainen", sähähti Callistus ja hänen silmänsä säihkyivät vihertävinä, "älä muistuta minua siitä, jos henkesi on kallis."
"Miksikä en sinua muistuttaisi, raukka? Sinä vikisit kuin sammakko. Jos ei minua olisi ollut, olisi Silanus sinut tappanut. Minusta näyttää, että hän olisi tehnyt siinä hyvän työn."
Callistus siristi ilkeästi silmiään. "Sen jälkeen minä esitin Claudiukselle hienosti suunnitellun syytöksen veljeäsi vastaan. Seuraus oli, että häneltä kaapattiin lihava paisti, Oktavia, pois."
Marcia vastasi inhoavalla liikkeellä.
"Se oli ainoastaan kostoa."
"Hyvä, kun se nyt on sinulle onnistunut, laske minut vapaaksi."