"Ensi kerralla syöksen minä raudan omaan rintaani", huusi Marcia hänen jälkeensä. Hän seisoi suorana ristikkovarusteisen ikkunan alla. Hänen silmänsä salamoivat ja huulet olivat lujasti yhteen puristautuneet. Noista ihanoista kasvoista kuvastui järkähtämätön tahdonvoima. Valkoisessa togassaan seisoi tyttö siinä kuin ruumiillistutettu puhtaus. Mutta hänen voimansa olivat lopussa. Heittäen epätoivoisen silmäyksen taivasta kohden, vaipui hän lähimmälle vuoteelle, lähettäen tulisen rukouksen Jupiterille, kaikkivaltiaalle.
VII LUKU.
SABINA POPPEA.
Oli kulunut muutamia päiviä edellä kuvatuista tapahtumista, kun Kolosseumin ja Lateranin välillä, suunnilleen Coelimontanumin kukkulan tienoilla sattui tapaus, jonka merkitys Roomalle pian oli osottautuva mitä suurimmaksi.
Lähellä sitä paikkaa, mihin myöhemmin Marius Maximus pystytti uljaan palatsinsa, sijaitsi ritari Rufius Crispinuksen asunto. Hän oli pääkaupungin ylhäisimpiä aatelismiehiä, suunnattoman rikas ja sen lisäksi urhoollinen, oikeutta rakastava ja jalomielinen. Maailma, siinä merkityksessä kuin sitä Roomassa käsitettiin, piti häntä onnellisena, sillä paitsi persoonallisia ominaisuuksiaan ja ulkonaista rikkauttaan sanottiin hänen omistavan myöskin Italian, se on, maailman kauneimman naisen.
Tämä nainen oli Poppea Sabina. Ken tämän naisen oli nähnyt, hänen täytyi tunnustaa, että hän oli vielä kauniimpi kuin maineensa.
Viisitoista vuotiaana oli Rufius tuonut hänet kotiinsa. Silloin oli hän ollut solakkakasvuinen olento, jolla oli neitseelliset piirteet ja tavattoman vaaleat kasvot, joista loisti pari suuria silmiä. Näissä silmissä palava lempeä tuli ilmaisi sopusointuista sielua, joka ei ollut minkäänlaisten intohimojen alainen.
Jouduttuaan naimisiin ja Crispinuksen loistavan suvun keskuuteen, osoitti hän heti harvinaisia luonnonlahjojaan. Ja jos oli ollut niitä, jotka väittivät Poppean äidin olevan tytärtään kauniimman, niin luopuivat he pian tuosta mielipiteestä.
Hänen vartalonsa alkoi muodostua yhä täydellisemmäksi. Kasvot saivat tyttömäisen ilmeensä sijalle kokeneen naisen itsetietoiset piirteet. Silmien loiste muuttui vaihtelevan intohimoiseksi. Niiden kajastus teki puhtaat kasvot viehättävän arvoituksen kaltaisiksi, jonka ratkaiseminen oli suotu vain yhdelle onnelliselle ihmiselle maailmassa.
Hänen otsallansa oli tavallista huomattavampien hengenlahjojen leima. Ja pian olikin Poppea Sabina Rooman huomattavin nainen. Hänen loistaville persoonallisille ominaisuuksilleen antoi hänen ylhäinen syntyperänsä ja miehensä aateluus sen taustan, jota tämä nainen tarvitsi.