"Miten tukkani on laitettu?" kysyi Poppea Hippolytelta, joka valvoi toimitusta.
"Chrysis, Saroniuksen lemmitty, on tarhapöllö sinun rinnallasi."
Poppea nyökäytti tyytyväisenä päätään. Tukkalaitteen huipulle kiinnitti
Tyndaris kultaisen pallon ja asetteli sinne tänne pieniä jalokiviä.
Kiiruusti lopetettiin pukeutuminen, jolloin Tyndaris, germaanilainen orjatar, sai pieniä erehdyksiä tuntuvasti sovittaa. Helmillä koristetut kengät kätkivät siromuotoisen jalan, ja avara, purppuran värinen stola, jossa oli valkeat juovat rinnan kohdalla, ympäröi komean roomattaren jaloa vartaloa.
Nyt toi Tyndaris norsunluisen koristelippaan ja otti sieltä esiin kaikellaisia rikkaan roomattaren koristeisiin kuuluvia kalleuksia. Tukkaan pisti hän kaksi kultaista nuolta, joitten sulat olivat helmistä. Kaulaa ympäröi kaksinkertainen helminauha, jonka helmien väliin oli sovitettu smaragdeja. Korvalehtiin kiinnitettiin suuret kultaiset päärynän muotoisiin palloihin päättyvät koristeet, etruskilaiset rannekoristeet ja sormukset, joiden kantoihin oli kiinnitetty ametystejä, koralleja ja jalokiviä, täydensivät pukua; nyt laskeutui Poppea hitaasti, majesteetillisesti, viettelevä hymy huulillaan puutarhaan, missä kantotuolin kuljettajat jo häntä odottivat.
Kantotuoli oli yli miehen korkuinen, suljettu huone, Oktophori-niminen. Sen seinät olivat lasista, nurkat koristettu kultaisilla, korkokuvilla varustetuilla pylväillä. Poppea istuutui huolettomasti hytkyviin patjoihin, ja samassa silmänräpäyksessä nousi kantotuoli maasta, alkaen tasaisesti liikkua eteenpäin neljän nubialaisen orjan notkein säännöllisin askelin sitä kulettaessa.
Poppea veti kallisarvoiset ikkunaverhot syrjään, nähdäkseen kadulle. Hän näytti odottavan jotakin, sillä hänen silmänsä tarkastelivat kärsimättömästi ihmisjoukkoja, kun kantajat kääntyivät Via Sacralle. Täällä oli vilkasta elämää. Hienoja naisia loistavissa kantotuoleissa kulki Poppean ohi tervehtien osaksi kunnioittavasti, osaksi tuttavallisesti jaloa roomatarta. Usein seurasi näitä naisia kääpiöitä, orjia, soittajia, kaikenmoista väkeä, jonka maine ei ollut juuri epäilyksen yläpuolella. Toiset niistä ratsastivat muuleilla, kun taas toiset ajoivat keveissä vaunuissa. Sen lisäksi kulki kadulla patriiseja, ritareita, senaattoreita ja nuoria tyhjäntoimittajia, jalkaisin, matkalla seikkailuja etsimään.
Eräs, jota jokainen tervehti, jonka kaikki tunsivat ja jota kaikki kadehtivat, keisarin läheinen ystävä, hänen seuralaisensa metsästysretkillä ja kumppaninsa juomingeissa, ritari ja aatelismies sanan senaikuisessa täydellisessä merkityksessä, sen lisäksi kaunis kuin Apollo, aistikkaasti ja kalleuksia säästämättä puettu, käveli juuri ryhdikkäin askelin katua alas, kun hän kaukaa huomasi Poppean kantotuolin.
Hän kiiruhti askeleitaan ja oli pian kantotuolin rinnalla.
Orjat pysähtyivät. Poppea piti sormuksilla koristetulla kädellään kiinni verhosta ja nyökäytti hiukan päätään ikkunasta.