Poppea kietoi käsivartensa Othon kaulaan ja viipyi siinä asennossa hetkisen.
"Kuinka minä sinua rakastan — nythän saan sen tunnustaa. Tiedätkö, mitä minä sinun tähtesi uskallan?"
"Minä tiedän — kysymyksessä on meidän molempien onni, kallis nainen.
Meillä ei ole aikaa hukata. Eteenpäin!"
Hän nosti voimakkaalla käsivarrellaan Poppean siron ruumiin maasta ylös. Tämä kyyristyi vavisten hänen rintaansa vasten ja puristi käsivartensa lujemmin hänen kaulaansa. Yhdellä hyppäyksellä oli Otho ikkunalaudalla, tarttui oikealla kädellään köyteen ja alkoi verkkaan laskeutua alas.
Kun he riippuivat arviolta puolivälissä ikkunan ja maan välillä, ilmestyi ylös iljettävä, vanha pää, irvisti kavalasti, ja vanha raivotar Hippolyte huusi hiljaa laskeutuville.
"Sabina, korkea valtijattareni, minne riennät sinä näin tavattomaan aikaan?"
Pakolaiset eivät vastanneet. Otho liukui entistä nopeammin syvyyttä kohti. Mutta vanhus, joka näki menettävänsä paikkansa ja joka sitä paitsi pelkäsi Rufiuksen epäilevän häntä osalliseksi pakosuunnitelmaan, huusi nyt täyttä kurkkua:
"Valtijatar! Pysähtykää! Minnekkä näin myöhään? Ylös, orjat! Hälyyttäkää talo! Valtijatar ryöstetään! Varas on palatsissa! Laskekaa koirat irti!"
Silmänräpäyksessä oli talonväki liikkeessä. Juuri saavuttivat Otho ja Poppea maan, kun portit syöstiin auki ja ulos ryntäsi kaksi orjaa suoraan pakolaisia kohti. Otho jätti Poppean sylistään ja tempasi miekan vaippansa alta. Samalla päästi hän kimakan vihellyksen. Taitavalla iskulla teki hän toisen ahdistavan orjan taisteluun kykenemättömäksi. Mutta toinen suuntasi jo aseensa häntä kohti. Muita orjia kiirehti paikalle. Syntyi kauhea hälinä. Tuotiin tulisoihtuja. Paikalla rientävän poliisikohortin hätämerkit kaikuivat kolkkoina yössä —.
Silloin harppasi kaksi jättiläiskokoista miestä Rufiuksen orjien joukkoon. Salamannopeasti jakoivat he iskuja oikealle ja vasemmalle, niin että hyökkääjät hämmästyneinä ja pelästyneinä väistyivät. Nämä miehet olivat kaksi Othon orjaa, jotka kuten raivoisat tiikerit hyökkäsivät Rufiuksen palvelijoiden kimppuun. Syntyi yleinen hämminki. Tulisoihdut sammuivat. Silloin sieppasi Otho puoleksi tajuttoman Sabinan syliinsä ja katosi pitkin harppauksin yön peittoon.