AKSEL. No, ei hätää, kyllä hän mielensä malttaa, kun hetken saa yksinään olla. (Kävelee edestakaisin lattialla) Vai niin, vai niin, neitiseni, vai olette te sitä lajia! Vai kurkistelette te minun kirjoituksiani, luette minun kirjeeni, ettekä ollenkaan epäile pannessanne vaimolleni kokoon tuommoisia hulluja juttuja parin viattoman rivin nojalla! Minun hyväluontoiselle Berthalleni, joka minulle ennen aina osoitti täydellistä luottamusta! Tämä tosiaan jo menee liian pitkälle. Rankaisematta en voi häntä päästää asiasta; nyt on jo kärsivällisyyteni lopussa.
YHDESTOISTA KOHTAUS
Aksel. Amalia.
AMALIA (pistää päänsä peräovesta): Oletko täällä, Bertha? (Huomaa
Akselin) Ah!
(Sulkee nopeasti oven).
AKSEL. Kuka siellä? (Aukaisee) Neiti Amalia! Vai niin! Tulkaa sisään, olkaa hyvä!
AMALIA (ovessa kursaillen): Oi ei, ei se ollut tarkoitukseni. Minulla oli vain Berthalle vähän puhuttavaa. Unohdin äsken —
AKSEL. No noh, tulkaa sisään vaan!
AMALIA (tulee kursaillen sisään): Mutta oikein olen tosiaankin hämilläni. Mitä te, herra Heino, minusta ajattelettekaan, kun näin usein teitä vaivaan? Eihän teillä minun seurastani kumminkaan mitään iloa ole.
AKSEL. Eipä sitä niin varmaan tiedä. Istukaa!