AKSEL. Ja pahinta kaikista on, ett'eivät sellaiset henkilöt käsitä, kuinka vastenmielisiä he ovat, vaan luulottelevat olevansa tuiki tarpeellisia siellä, johon vain kerran ovat päässeet perehtymään. Eikö ole totta!
AMALIA. Totta, peräti totta. Meillä näyttää olevan aivan samat mielipiteet, herra Heino.
BERTHA. Ota vielä korppua, Amalia hyvä!
(Katsoo pitkään Akseliin.)
AMALIA. Paljon kiitoksia; ne ovatkin oikein maukkaita.
BERTHA. Etkö halua toista kuppia, Aksel?
AKSEL (nousee): En, kiitos! Teidän luvallanne, hyvät naiset, menen nyt tervehtimään poikaani ja perillistäni.
AMALIA (juoden): Oi, sitä pientä enkeliä!
BERTHA. Älä häntä vaan säikähdytä, ett'ei hän rupea huutamaan. (Akselin mennessä hänen ohitsensa hiljaa) Aksel, kuinka saatoit —?
AKSEL (samoin): Eihän tuo mitään ymmärtänyt.