Viimein tuntuivat puhelijat pysähtyvän, taikka olivat he sitten istuutuneet; sillä äänet eivät enää lähenneet, ja sitäpaitsi linnutkin alkoivat rauhoittua ja laskeutua jälleen rämeikköön.
Nyt rupesin tuumimaan, että minähän unhotin velvollisuuteni, että minun, koska kerran olin ajattelemattomuudessani lähtenyt noiden hurjimuksien kera maihin, piti vähintäin olla heidän keskustelunsa kuuntelijana, ja että minun selvä ja eittämätön velvollisuuteni oli ryömiä pensaston suojassa niin lähelle kuin suinkin mahdollista.
Minä voin määrätä jotenkin tarkkaan paikan, jossa puhelijat olivat, sillä ohjeenani ei ollut vain heidän äänensä vaan myöskin muutamat linnut, jotka vielä levottomina kaartelivat heidän kohdallaan.
Nelinkontin ryömien lähestyin heitä hitaasti mutta varmasti siksi kunnes muutamassa aukosta lehvien välissä saatoin nähdä pieneen, näreikön laidassa olevaan ja tiheän metsän ympäröimään notkelmaan, missä Silver ja eräs laivamiehistä seisoivat vastatusten puhelemassa.
Aurinko paistoi heihin täydeltä terältään. Silver oli heittänyt hattunsa nurmikolle ja hänen leveät, sileät ja vaaleat kasvonsa olivat, kuumuudesta hohtavina, käännetyt toisen puoleen, aivan kuin olisi hän tahtonut saada tämän jostain vakuutetuksi.
"Toveri", hän puhui, "minä tein tämän vain siksi, että minulla on sinusta kultaiset ajatukset — kultaiset ajatukset, kuuletko! Jos en olisi sinuun kiintynyt kuin terva tappuraan, niin luuletko, että seisoisin tässä sinua varoittamassa? Kaikki on menetettyä — sinä et voi parantaa etkä pahentaa asiaa; minä puhun sinulle vain pelastaakseni kaulasi, ja jos vain yksikään niistä hurjimuksista tämän tietäisi, niin mihin minä joutuisin, Tom — sanopa nyt, mihin minä joutuisin?"
"Silver", toinen vastasi — ja minä huomasin, että hän ei vain ollut kasvoiltaan punanen kuin kukko, vaan että hänen äänensäkin oli käheä kuin korpin ääni ja vapisi kuin pingoitettu köysi — "Silver" — lausui hän, "sinä olet vanha ja sinä olet rehellinen, taikka ainakin sinua sanotaan rehelliseksi; sinulla on myös rahaa, osa, jota köyhällä merimiehellä ei ole, ja sinä olet rohkea, ellen aivan pahasti erehdy,ja sinä koetat uskotella minulle, että sinä antaisit moisen lauman johtaa itseäsi harhaan! Ei, ei se ole sinunlaistasi! Niin totta kuin Jumala minut näkee, niin antaisin minä ennemmin käteni. Jos minä petän velvollisuuteni..."
Tässä keskeytti hänet äkkiä meteli. Minä olin löytänyt uskollisista miehistä — ja samassa sain tiedon toisesta. Kaukaa rämeiköstä kuului äkkiä ääni, aivan kuin vihainen karjahdus, sitten toinen ja sen jälkeen kauhea, pitkä tuskanhuuto. Tähystäjän kalliot sitä kertasivat, rämeikön lintulaumat pyrähtivät taivaan pimentäen jälleen lentoon, ja kotvan aikaa senkin jälkeen, kun hiljaisuus jo oli valtakuntansa valloittanut ja vain takaisin laskeutuvien lintujen lepatus ja etäisten tyrskyjen kohina häiritsi illan uneliaisuutta, tuo kuolinhuuto kaikui korvissani.
Tom oli sen kuullessaan hätkähtänyt kuin kannustettu hevonen, mutta Silver ei silmääkään räpäyttänyt. Hän seisoi liikahtamatta, nojaten vähän sauvaansa ja tarkastaen toveriaan kuin hyökkäämään valmis käärme.
"John!" mies virkkoi kätensä ojentaen.