Me asetimme Redruth-vanhuksen kajuutan ja keulahuoneen väliseen käytävään suojanaan kolme ladattua muskettia ja patja. Hunter kierrätti venhon takaportin kohdalle ja Joyce ja minä ryhdyimme lastaamaan siihen ruutinelikoita, pyssyjä, korppulaatikoita, silava-astioita, tynnyrin konjakkia ja minun välttämättömän rohdoslaatikkoni.
Junkkari ja kapteeni jäivät kannelle ja viimeksimainittu huusi timperiä, joka oli lähin mies arvossa.
"Herra Hands", hän sanoi, "te näette meidät tässä ladatut pistoolit käsissämme. Jos yksikään teistä kuudesta antaa merkin minkä tahansa, niin hän on kuoleman oma."
He näyttivät kaikki pahasti ällistyvän, ja hetkisen neuvoteltuaan he juoksivat kaikki alas keulahuoneeseen, epäilemättä aikoen hyökätä meidän selkäämme. Mutta kun he näkivät Redruthin odottamassa tukitussa käytävässä, niin pyörsivät he takaisin ja muuan pisti päänsä luukusta esiin.
"Alas roisto!" kapteeni karjasi.
Pää hävisi takaisin kannen alle ja ne kuusi jänishousua merimiehiksi jättivät meidät toistaiseksi rauhaan.
Me olimme heitelleet venheeseemme tavaroita minkä ennätimme, ja nyt oli siinä lastia niin paljon kuin uskalsimme ottaa. Joyce ja minä laskeuduimme sitten alukseen ja läksimme taas soutamaan rannalle minkä jaksoimme.
Tämä toinen matkamme oli rantavahtien mielestä jo liiaksi. Vihellys keskeytyi uudelleen, ja vähäistä ennen kuin me katosimme niemen taakse, toinen heistä hyppäsi maihin ja hävisi. Mieleni jo teki muuttaa suunnitelmaani ja tuhota heidän venheensä, mutta pelkäsin, että Silver tovereineen ehkä oli aivan lähellä ja kaikki voisi helposti mennä myttyyn jos liiaksi uskaltaisimme. Pian olimme päässeet maihin samaan paikkaan kuin äskenkin ja ryhdyimme kantamaan varustuksia hirsimajaan. Ensimmäisen matkan teimme me kaikki kolme suuret kantamukset mukanamme ja heitimme ne vain paaluaidan toiselle puolen. Jätettyämme Joycen niitä vartioimaan — yksin kyllä, mutta puolen tusinaa musketteja käytettävänään — Hunter ja minä sitten palasimme veneellemme ja otimme uudet taakat. Samaa menoa jatkoimme levähtämättä, kunnes veneen koko lasti oli linnoituksessa. Molemmat palvelijat asettuivat sitten hirsimajaan ja minä sousin voimieni takaa takaisin Hispaniolan sivulle.
Että me uskalsimme yrittää toista veneellistä, näyttänee vaarallisemmalta kuin se itse asiassa olikaan. Kapinoitsijat olivat luonnollisesti miesluvussa meitä väkevämmät, mutta meillä oli väkevämmät aseet. Ei kenelläkään saarella olijoista ollut muskettia, ja ennenkuin he pääsisivät niin lähelle, että voisivat pistoolejaan käyttää, niin olisimme me lähettäneet heistä ainakin puolen tusinaa toiseen maailmaan.
Junkkari odotti minua peräluukun ääressä kokonaan tyyntyneenä. Hän otti vastaan heittonuoran, kiinnitti sen laivaan ja me ryhdyimme lastaamaan venettä, minkä ennätimme. Silavaa, ruutia ja korppuja oli lastinamme ja aseista otimme ainoastaan musketin ja lyömämiekan kullekin. Loput ruudista ja aseista me heitimme mereen, puolen kolmatta sylen syvyyteen, jossa me näimme kirkkaan teräksen nyt kimmeltävän auringon paisteessa puhtaalla hiekkapohjalla.