Tähän aikaan oli luode jo alkanut ja laiva kääntyi hiljakseen ankkurissaan. Kaukana laivaveneiden suunnasta kuului hoilauksia, ja vaikka ne ilmaisivatkin, että Joyce ja Hunter olivat turvassa, he kun olivat idässä päin, niin kiiruhtivat ne meitä poistumaan.
Redruth jätti paikkansa käytävässä ja laskeutui veneeseen, jonka me sitten kuljetimme keskiportin luo, jotta kapteeni Smollettin olisi mukavampi siihen päästä.
"Hoi miehet", virkkoi hän, "kuuletteko mitä sanon?"
Keulahuoneesta ei kuulunut mitään vastausta.
"Sinulle, Abraham Gray — sinulle minä puhun."
Ei vieläkään vastausta.
"Gray", kapteeni jatkoi vähän äänekkäämmin, "minä aion lähteä tästä laivasta ja minä käsken sinua seuraamaan kapteeniasi. Minä tiedän, että sinä olet kunnon mies pohjaltasi, ja uskallanpa sanoa, ettei kukaan teistä muistakaan ole niin kelvoton kuin miltä näyttää. Minulla on kello kädessäni; annan sinulle kolmekymmentä sekuntia päätöksen tehdäksesi."
Seurasi hiljaisuus.
"Joudu nyt, mies hyvä", kapteeni jatkoi, "äläkä niin kauan epäröi. Jokainen sekunti voi maksaa minulle omani ja näiden kunnon herrasmiesten hengen."
Silloin syntyi keulahuoneessa mellakka, iskuja annettiin ja puukonhaava poskessaan syöksähti Abraham Gray ylös ja juoksi kapteenin luo kuin koira vihellyksen kuultuaan.