"Tällä tavalla emme ikinä pääse rannalle", minä virkoin.
"Jos tämä on ainoa suunta, johon voimme ohjata, niin meidän täytyy se suunta pitää", kapteeni vastasi. "Meidän täytyy pyrkiä vastavirtaan. Ymmärrättehän", hän jatkoi, "että jos me kerran joudumme maallenousupaikan alapuolelle, niin on aivan epätietoista, missä pääsemme maihin, ja sitäpaitsi voisimme joutua laivaveneitten kanssa tekemisiin. Kun me taas ohjaamme tähän suuntaan, niin virran täytyy heikentyä ja sitten me voimme hiipiä takaisin pitkin rantaa."
"Virta on jo heikompi, herrani", virkkoi Gray, joka istui keulassa; "te voitte laskea hiukan alemmaksi."
"Kiitos, mies hyvä", minä vastasin, aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut, sillä kukin meistä oli itsekseen päättänyt kohdella häntä kuin toveria.
Äkkiä huudahti kapteeni mielestäni vähän levottomana:
"Tykki!"
"Olen sitä ajatellut", minä vastasin, luullen hänen tarkoittavan linnoituksemme pommittamista. "Eivät he ikinä saa tykkiä maihin tuoduksi, ja jos saisivat, niin eivät kykenisi kuljettamaan sitä metsän läpi."
"Katsokaa taaksenne, tohtori", kapteeni vastasi.
Me olimme kokonaan unhottaneet pitkän laivatykin ja kauhuksemme näimme nyt roistojen laivassa parhaillaan kiskovan irti sen takkia, joksi he nimittivät tykin suojana merellä käytettyä paksua kangaspeitettä. Samassa vielä juolahti mieleeni, että tykin kuulat ja ruuti olivat jääneet laivaan, ja että nuo hirtehiset saisivat ne käsiinsä muutamalla kirveen iskulla.
"Israel oli Flintin tykkimies", Gray huomautti käheällä äänellä.